Keskustassa on pian taas yksi tyhjä liiketila lisää: Bistro Tori sulkee ovensa Imatralla joulukuun jälkeen – "Liiketoiminta on hiipunut hiljaisemmaksi"

Bistro Tori sulkee ovensa Imatrankoskella 31. joulukuuta.

Imatrankoskella Koskentorilla sijaitseva ravintola Bistro Tori sulkee ovensa joulukuun jälkeen. Ravintola kertoo sulkemispäätöksestä Facebookissa.

Ravintolaa ovat pyörittäneet sisarukset Hanne Lipo ja Pasi Partanen, ja se avattiin Imatralle keväällä 2019. Partanen kertoo, että lopettamispäätös ei ollut helppo ja sitä on mietitty kauan.

– Tähän ei liity mitään draamaa. Liiketoiminta on hiipunut hiljaisemmaksi ja meidän on järkevä lopettaa ennen konkurssia.

Keskustan hiljeneminen vaikutti lopettamispäätökseen

Pahimman korona-ajan yli Bistro Tori selvisi kuin ihmeen kaupalla, Pasi Partanen kuvailee. Viime kesä oli ravintolalle parempi kuin koskaan.

Mutta lounassyöjät eivät palanneet enää ravintolaan samoissa määrin kuin aikaisemmin, ja se oli yksi iso tekijä sulkemispäätöksessä.

Toinen oli keskustan alueen hiljentyminen. Vierestä ovat hävinneet niin H&M, Cubus, KappAhl kuin Espritkin.

– Saimme monesti asiakkaita kun ihmiset tulivat kiertelemään ja shoppailemaan. Nyt heitä ei ole lainkaan.

Ennen Bistro Toria kyseisessä liiketilassa on toiminut muun muassa Seven Burger, ravintola Dallas sekä Bar Cafe Lumo.

Kenguru jatkaa, Puumalassa pyyhkii hyvin

Ravintolan yrittäjät kertovat Facebook päivityksessään, että Bistron matka jatkuu laitteineen ja kalusteineen toiseen kaupunkiin uudella konseptilla.

– Olemme löytäneet uuden hyvän paikan ja muutamme Helsinkiin, kertoo Pasi Partanen.

Partanen ja Lipo omistavat Imatralla myös Vuoksenniskalla toimivan Bar Kengurun, jonka toiminta jatkuu normaalisti. Imatralla he pyörittivät myös Keidas-nimistä terassia Koskenpartaalla kesällä 2019 ja 2020.

Heillä on ravintolatoimintaa myös muualla Suomessa. Puumalassa he omistavat Saimaan äärellä olevan ravintola Sataman, ravintola Hovin sekä Koskenselän lomakylän.

– Hullulta tuntuu kun on tämä korona, mutta Puumala on ollut kaksi vuotta ykköskohde ja siellä meillä on mennyt todella loistavasti, Partanen kertoo.

Juttua muokattu klo 12.27: Lisätty yrittäjä Pasi Partasen kommentit.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka