Tieltä suistuneesta säiliörekasta karkasi kuutiokaupalla biodieseliä maastoon Luumäellä

Haminantie on kokonaan poikki liikenteeltä useita tunteja. Onnettomuudesta ei ole vaaraa lähialueen asukkaille tai muille tien käyttäjille.

Lappeenrannan suunnasta tullut säiliörekka suistui ojaan lauantaiaamuna Haminantiellä eli valtatiellä 26 Luumäellä.

Onnettomuuden seurauksena rekan perävaunuun tuli isoja reikiä eri puolille säiliötä, ja biodieseliä vuoti maaperään useita kuutioita, kertoo päivystävä palomestari Toni Jaako Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Pelastustyöt ovat paikalla käynnissä ja vuodot on saatu tukittua. Maaperään vuotaneen polttoaineen määrä ei ole vielä tiedossa. Maahan vuotanutta biodieseliä pumpataan ojasta imuautolla.

Puoli yhden jälkeen iltapäivällä pelastuslaitos tiedotti, että suistuneen ajoneuvon nostotyö on alkamassa.

Maahan valunutta polttoainetta pumpataan edelleen pois. Tie on edelleen poikki ja liikennettä ohjataan kiertotielle.

Onnettomuuspaikka sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Taavetista Haminan suuntaan. Rekka on tiellä poikittain.

Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja, ja pelastuslaitoksen mukaan siitä ei ole myöskään vaaraa lähialueen asukkaille tai muille tien käyttäjille.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 4.12. klo 12.46.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka