Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eksote: Viikonloppuna 81 koronatartuntaa, joista sunnuntaina ennätykselliset 39 – Tilannekuvaryhmä todennee tiistaina Etelä-Karjalan leviämisalueeksi

Etelä-Karjalassa todettiin sunnuntaina 39 uutta koronavirustartuntaa, mikä on suurin päiväkohtainen luku maakunnassa koko koronapandemian aikana.

Etelä-Karjalan todetaan todennäköisesti tiistaina olevan koronan leviämisaluetta. Näin ennakoi alueellisen koronan tilannekuvaryhmän puheenjohtaja ja Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula.

– Kokoonnumme suunnitellusti huomenna (tiistaina) ja teemme koko ajan arviota. Kaikki leviämisalueen kriteerit eivät vielä täyty, mutta on silti hyvin todennäköistä, että arvioimme huomenna olevamme leviämisaluetta, koska tartuntoja on lisääntyvästi ja myös sairaalahoidossa olevien määrä on jälleen lisääntynyt, Karhula kertoi sähköpostitse.

Viikonlopun aikana Etelä-Karjalassa varmistui kaikkiaan 81 uutta koronavirustartuntaa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten koronasivun mukaan positiivisia koronanäytteitä varmistui perjantaina ja lauantaina 21 kappaletta kumpanakin sekä sunnuntaina 39 kappaletta.

Sunnuntain luku on ilmeisesti suurin päiväkohtainen luku Eksotella koko pandemian aikana.

Sairaalahoidossa on Eksotella seitsemän koronapotilasta.

Eksoten tilastoissa viime viikon aikana kirjattiin 153 koronatapausta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sijoitti koronakatsauksessaan maakunnan kuntiin viime viikolle 155 tapausta.

– Oli sekä epidemiahistorian vilkkain viikonloppu että vilkkain viikko, ennätykset lyötiin nyt ihan reippaasti, toteaa ylilääkäri Sami Raasakka Eksotesta.

Viikon ajan tartunnoissa painottuvat Lappeenranta (105 tapausta) sekä Imatra (42 tapausta), ja perheiden sisäiset tartunnat, Raasakka kertoo. Isossa osassa tartunnan lähde tiedetään, ja on osattu olla omaehtoisessa karanteenissa.

Yksittäinen joukkoaltistuminen teatteriretkellä

Yksittäinen joukkoaltistuminen on Raasakan mukaan tapahtunut teatteriretkellä, joka on tehty bussilla. Seurueesta ilmeni parikymmentä positiivista näytettä.

– Ne ovat aina riskipaikkoja, missä ollaan pitkiä aikoja samassa kulkuneuvossa sekä lisäksi ehkä jossain tilaisuudessa. Altistus on jo aikamoinen.

Muuten tartuntaketjut ovat Etelä-Karjalassa olleet pieniä ja hajanaisia, eikä muuta yksittäistä lähdettä ole ilmennyt.

– Rokotettujen osuus tartunnan saaneista on iso, yli 50 prosenttia, Raasakka kertoo. Tämä selittää, että tartuntoja on nyt ikäihmistenkin joukossa tämän yhden bussimatkaepidemian myötä pyörinyt sellaisilla, joilla on kaksi rokotetta ollut saatuna kevään ja alkukesän aikana. Teho alkaa laimentua, ja sen näkee tässä kyllä, Raasakka arvioi.

Hyvä asia on, että käytännössä kaikki kaksi kertaa rokotetut, myös iäkkäät, ovat olleet lieväoireisia.

– Se on sellainen flunssatauti sitten, joka siinä tulee podettua, ja palkkiona on parantunut immuniteetti.

Rajan suunnasta ei tartuntoja ole tullut aikaisempaa enempää, arviolta alle kymmenen, Raasakka kertoo.

– Isommat kohtaamiset ovat nyt riskipaikkoja, ja myös rokotettujen on syytä suhtautua varovaisuudella pikkujoulujen ja muidenkin tilaisuuksien viettoon. Olisi pidettävä turvaetäisyyksiä ja käytettävä maskia. Löysyyteen ei ole yhtään varaa.

Raasakan mukaan kannattaa myös ehdottomasti käydä ottamassa kolmosrokote, kun toisesta annoksesta on kuusi kuukautta kulunut, jotta immuniteetti päivittyy.

THL:n tilastossa Ruokolahdelle lisättiin viime viikolla kaksi uutta koronatapausta sekä Savitaipaleelle ja Lemille kumpaankin yksi.

Rajoituksia tai koronapassi

Etelä-Karjalan alueellinen tilannekuvaryhmä kokoontuu seuraavan kerran tiistaina pohtimaan, onko Etelä-Karjala leviämisaluetta. Jos niin käy, se voisi tietää rajoituksia ravintola- ja tapahtumatoiminnalle, tai vaihtoehtoisesti koronapassien käyttöönottoa.

Rajoituksista päättää aluehallintovirasto AVI.

Tilannekuvaryhmä on jo aikaisemmin antanut vahvan maskisuosituksen julkisiin sisätiloihin, mukaan lukien joukkoliikennevälineet. Maskisuositus koskee 12 vuotta täyttäneitä, myös täyden koronarokotesarjan saaneita. Työpaikoille suositellaan etätyötä hybridimallissa. Lisäksi tilannekuvaryhmä suositteli, että rokottamattomat henkilöt eivät toistaiseksi osallistuisi korkean riskin tapahtumiin.

Eksoten toistaiseksi voimassa olevan ohjeistuksen mukaan lievästi oireisia kahdesti rokotettuja ei pääsääntöisesti testata, ellei potilas kuulu erikseen mainittuihin riskiryhmiin tai halua itse testiin.

Tuula Karhula kuitenkin muistuttaa, että erityisesti ilman rokotussuojaa olevia kehotetaan hakeutumaan testiin heti pientenkin oireiden ilmaantuessa ilman viivettä.

Juttua täydennetty 22.11. klo 14.17 Sami Raasakan kommenteilla sekä THL:n tiedoilla.