Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mustan ja valkoisen teatterifestivaali järjestetään Imatralla 19.–23. heinäkuuta – Festivaalin teema on koronan jälkeinen teatteri

Mustan ja valkoisen teatterifestivaali järjestetään Imatralla ensi kesänä 19.–23. heinäkuuta. Festivaalin teemana on tiedotteen mukaan koronan jälkeinen teatteri. Siinä on mukana niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin taiteilijoita.

Viisipäiväisessä tapahtumassa näytetään yleisölle kansainvälistä teatteria. Festivaalien ohjelmistoon on tulossa tanssiteatterin lisäksi draamaa, sirkustaidetta, lastenteatteria, katuteatteria sekä katumusiikkia. Ohjelmaa on järjestämässä festivaalien taiteellinen johtaja Kamran Shahmardan.

Tulevan festivaalin ohjelmistosta on julkaistu jo kaksi esitystä, joiden kanssa neuvottelut ovat hyvässä mallissa. Lontoosta saapuu Imatralle Akram Khan Company esityksellä Chotto Xenos ja Berliinistä tanssiryhmä cie toula limnaios esityksellä tell me a better story.