Seuraava muraali ilmestyy Imatran katukuvaan ensi vuonna – kaupungin kyselyssä liki puolet vastaajista toivoi muraalia Imatrankoskelle

Kaupungin tilaamat muraalit toteutetaan kaupungin omistamiin kiinteistöihin.

Imatran kaupunki tiedottaa, että sen järjestämässä kyselyssä lähes puolet vastaajista toivoi muraalia Imatrankoskelle.

Vastauksissa nousivat esiin myös Mansikkala, Vuoksenniska, Sienimäen vuokratalot ja Taiteiden talo Tainionkoskella.

Erityisesti värikkäiden luontoaiheiden koettiin piristävän kaupunkikuvaa.

Muraalikyselyyn tuli yhteensä 38 vastausta.

Mitra Imatran Rakennuttaja Oy toteuttaa seuraavan muraalin ensi vuonna. Tiedotteessa kerrotaan, että kaupungin tilaamat muraalit toteutetaan kaupungin omistamiin kiinteistöihin.

Mitran toimitusjohtaja Lassi Nurmi sanoo tiedotteessa, että seuraavan muraalin aihe ja paikka valitaan kyselyyn tulleiden vastausten ja työryhmän päätöksen perusteella.

Nurmi mainitsee tiedotteessa myös, että LAB-ammattikorkeakoulun kanssa hyvin toiminut yhteistyö saa varmasti jatkoa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka