Meltolan katoilla savuaa tänään ja huomenna, mutta sitä ei tarvitse säikähtää

Meltolassa tutkitaan savukokein alueen viemäreiden tiiveyttä ja mahdollisia putkistovuotoja. Savu on vaaratonta, eikä se värjää pintoja.

Imatran Mitra ja L&T Teollisuuspalvelut tutkii tänään ja huomenna, eli marraskuun 2. ja 3. päivänä alueen viemäreiden tiiveyttä, ja mahdollisia putkistovuotoja, tiedottaa Imatran kaupunki.

Tutkimukset ajoittuvat 8–16 väliselle ajalle.

Tiedotteessa kerrotaan, että tänä aikana rakennusten katoilta olevista viemäreiden tuuletusputkista purkautuu savua, samoin viemäreiden tarkistuskaivojen kansien kohdalta.

Sitä ei tarvitse säikähtää, sillä savu on vaaratonta. Se ei myöskään värjää pintoja. Savu hälvenee muutamassa minuutissa.

Kaupungin tiedotteessa neuvotaan Meltolassa asukkaita huolehtimaan siitä, että kaikissa lattiakaivoissa on vettä, samoin mahdollisten käyttämättömien lavuaarienkin vesilukoissa.

Vesilukot voi tiedotteen mukaan täyttää laskemalla lavuaariin vettä noin 10 sekunnin ajan. Jos vesilukko on kuivillaan, asuntoon voi päästä sen kautta savua. Tämä puolestaan kertoo yleensä viemäriputkiston vauriosta.

Tiedotteessa todetaan, että myös lemmikkieläimet kannattaa pitää tänään ja huomenna kytkettyinä, sillä tarpeen tullen putkistovuotojen tutkijoiden pitää päästä käymään pihamailla. Rakennusten sisään heillä ei ole tarvetta tulla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka