Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Imatralla ilmi teini-ikäisten tartuntaryppäitä ja rajaliikenteeseen liittyviä tartuntoja – Tuula Karhula: Koronatartunnat kuormittavat Eksotea vielä ainakin vuoden ajan, ellei pidempään

Eksote raportoi 30 uutta tartuntaa viime viikolla. Imatralla luku oli maakunnan suurin. THL:n mukaan uusia tartuntoja varmistui myös Lappeenrannassa, Luumäellä, Parikkalassa ja Rautjärvellä.

Etelä-Karjalassa varmistui viime viikolla 30 uutta koronavirustartuntaa.

Se on vähemmän kuin kahtena edellisenä viikkona, jolloin tartuntoja raportoitiin 41 ja 49

Koronatestejä tehtiin 1 895, selviää Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronataulukosta.

Sairaalahoidossa koronapotilaita on ollut viisi tai alle.

– Tilanne on jonkin verran tasaantumassa. 5. elokuuta lähtien meillä on koko ajan ollut koronapotilaita sairaalassa. On oletettavaa, että heitä tulee olemaan jatkossakin, Eksoten terveyspalveluiden johtaja Tuula Karhula sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronakartan mukaan Etelä-Karjalassa raportoitiin 33 uutta koronatapausta viime viikolla. Niistä 16 todettiin Imatralla, 12 Lappeenrannassa ja 3 Luumäellä. Parikkalassa ja Rautjärvellä varmistui kummassakin yksi uusi tartunta.

Imatralla teini-ikäisten tartuntaryppäitä ja rajatartuntoja

Imatran tartuntojen taustalla on teini-ikäisten nuorten tartuntaryppäitä sekä Nuijamaan rajanylityspaikan testeissä paljastuneita tartuntoja, ylilääkäri Sami Raasakka kertoo.

– Ne eivät ole varmaankaan koulussa saatuja tartuntoja, vaan sosiaalisessa elämässä muuten. Siellä on muutama tämmöinen pieni rypäs.

Lappeenrannan tartunnat ovat pääosin perheiden sisäisiä tartuntoja ja yksittäisiä tapauksia, Raasakka sanoo.

Uusista tartunnoista kaksi kolmasosaa on todettu koronarokottamattomilla. Kaksi rokotustakaan ei anna täydellistä suojaa koronaa vastaan.

– Rokottamaton, joka helposti tartunnan saa, voi levittää sitä myös kaksi kertaa rokotettuihin. Rokottamattomuus ei ole ihan oma asia, vaan vaikuttaa muihinkin, Raasakka toteaa.

Nuijamaan rajanylityspaikan testeissä löytyi viime viikolla kuusi tartuntaa.

– Osa asuu tällä seudulla ja on nyt eristyksessä. Osa on toisella paikkakunnalla asuvia tai täällä käymässä olleita, Raasakka kertoo.

Yksi eteläkarjalaisten tartunnoista on löytynyt Niiralan rajanylityspaikalla tehdyssä testissä.

Koronapandemia ei ole ohi

Tuula Karhula muistuttaa, että koronapandemia ei suinkaan ole ohi.

Etelä-Karjalassakin on vielä liki 40 000 ihmistä, jotka eivät ole saaneet kahta koronarokotetta, Karhula sanoo.

– Jos rokotukseen oikeutetut eivät ota rokotetta, suurin osa heistä tulee koronan sairastamaan.

Koronarokottamattomat myös altistavat rokotettuja koronatartunnalle, Karhula toteaa.

Karhula arvelee, että koronavirustartunnat kuormittavat avoterveydenhuoltoa ja sairaalaa vielä ainakin vuoden ajan, jopa pidempään.

Noin prosentti ihmisistä ei voi ottaa koronarokotusta lääketieteellisistä syistä.

Keskiviikkona rokotuksia SaiPan pelissä, lauantaina Isossa-Kristiinassa

Karhula kannustaa kaikkia 12 vuotta täyttäneitä eteläkarjalaisia ottamaan koronarokotuksen. Hän muistuttaa, että Lappeenrannassa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa voi saada rokotuksen ilman ajanvarausta lauantaina 30. lokakuuta kello 9–15.

Keskiviikkona 27. lokakuuta ensimmäisen koronarokotuksen voi ottaa Kisapuiston jäähallissa ennen SaiPan ja Ilveksen välistä ottelua.

Arkipäivisin rokotuksia annetaan ilman ajanvarausta Isossa-Kristiinassa kello 9–15 ja Imatran Tori Galleriassa kello 13–16.

Muistutukset ja koronapassi tuoneet ihmisiä piikille

Eksote on muistuttanut tekstiviestein rokottamattomia rokotusmahdollisuudesta.

Karhulan arvion mukaan muistutukset sekä koronapassin käyttöönottaminen ovat tuoneet jonkin verran lisää ihmisiä rokotuksiin.

Koronapassia tarvitsee tällä hetkellä esimerkiksi, jos matkustaa ulkomaille tai tietyissä tilanteissa Suomessa leviämisvaiheessa olevilla alueilla.

Koronavirustilanne on Etelä-Karjalassa kiihtymisvaihetta. Koronatilanteen kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Alueellinen tilannekuvaryhmä arvioi koronatilannetta seuraavan kerran 2. marraskuuta.

THL:n sunnuntaina päivitetyn rokotuskartan mukaan 12 vuotta täyttäneistä eteläkarjalaisista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88,1 prosenttia ja kakkosrokotteen 82,3 prosenttia.

Eksoten tavoitteena on 90 prosentin rokotekattavuus.

VR ja Venäjän rautatieyhtiö valmistelevat henkilöjunaliikenteen käynnistämistä uudelleen Suomen ja Venäjän välillä mahdollisesti joulukuussa.

Eksote tekee yhteistyötä VR:n, Rajavartiolaitoksen ja Tullin kanssa asiassa, Karhula kertoo.

– Lähtökohtaisesti varmaan matkustajat ovat pääosin koronapassin omaavia tai sitten koronatestattuja. Edelleen voimassa ovat tiukat matkustusrajoitukset.

Päivitetty 25.10.2021 kello 14:07: Lisätty Sami Raasakan kommentit.