Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaksi ulkomaalaista piipahti luvattomasti Suomesta Venäjän puolelle Parikkalan Kolmikannassa, saivat sakkoja

Kaksi ihmistä kävi luvattomasti Venäjän puolella Parikkalan Kolmikannasta maanantaina iltapäivällä.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo tiedotteessaan, että sen partio otti tapahtumaan liittyen kiinni viisi ulkomaalaista henkilöä. Kiinniotetuista kaksi myönsi ylittäneensä Suomen ja Venäjän rajan laittomasti. Heille määrättiin sakkorangaistukset.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on ollut yhteydessä Viipurin alueen rajavaltuutettuun tapahtuneen vuoksi.