Uutisvuoksen päätoimittaja vaihtuu – Mari Pajari siirtyy Kaakon Viestinnän sisältöpäälliköksi

Uuden päätoimittajan ja Etelä-Saimaan Imatran toimituksen päällikön haku käynnistyy syyskuussa.

Mari Pajari siirtyy Kaakon Viestinnän sisältöpäälliköksi. Minna Mäkinen

Minna Mäkinen

Uutisvuoksen päätoimittaja ja samalla Etelä-Saimaan Imatran toimituksen päällikkö vaihtuu.

Uutisvuoksen päätoimittajana loppuvuodesta 2016 työskennellyt Mari Pajari, 48, siirtyy Kaakon Viestinnän sisältöpäällikön tehtävään.

– Olen kokenut huikeat vuodet Imatran seudun mediamaailman kärkipaikalla. Pienen, mutta äärimmäisen sitoutuneen ja osaavan toimituksen kanssa olemme ylittäneet monet tiukat paikat, joista viimeisimpänä koronaviruksen tuomat yhteiskunnan rajoitukset. Tänä päivänä Uutisvuoksen ja Etelä-Saimaan levikkikehitys on lukemissa, joista aloittaessani en uskaltanut edes haaveilla. On hyvä hetki lähteä viemään Imatralla saatuja oppeja eteenpäin, ja samalla oppimaan itse uutta, Pajari sanoo.

Ruokolahtelainen Pajari aloittaa Kaakon Viestinnän yhteistoimituksessa vuoden 2022 alussa.

Uutisvuoksen päätoimittajan paikka täytetään avoimella haulla, joka käynnistyy syyskuussa. Tavoitteena on valita Uutisvuokselle uusi vastaava päätoimittaja lokakuun aikana.

Sisältöpäällikön tehtävä on Kaakon Viestinnässä uusi. Päällikön tehtävänä on kehittää konsernin alue- ja paikallislehtien paikallisia sisältöjä yhteistyössä paikallistoimitusten kanssa. Pajari myös kouluttaa paikallistoimitusten tuottajia ja toimittajia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka