Metsä Group avaa oppisopimuskoulutukseen 50 paikkaa – Mukana Simpele ja Joutseno, joihin haetaan yhteensä vähintään yhdeksää koulutettavaa

Kuvassa kartonkikone Metsä Groupin Simpeleen tehtaalta. mari pajari

Ilkka Pohjalainen

Metsäyhtiö Metsä Group avaa maanantaina haun tammikuussa 2022 alkavaan oppisopimuskoulutukseen. Uusia työpaikkoja on tarjolla noin 50, ja ne sijoittuvat yhtiön tuotantolaitoksille eri puolilla Suomea. Yhtiön tiedotteen mukaan paikkoja on tarjolla muun muassa Joutsenossa, Simpeleellä ja Punkaharjulla.

Koulutus kestää puolitoista vuotta. Haku houkuttelee vuosittain satoja hakijoita, joukossa myös insinöörikoulutuksen saaneita ja alan vaihtajia.

Tammikuussa alkavassa oppisopimuskoulutusohjelmassa voi suorittaa puutuote- tai prosessiteollisuuden ammattitutkinnon, sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinnon, koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinnon tai laboratorioalan ammattitutkinnon.

Opiskelu ja siihen liittyvät näyttökokeet suoritetaan työsuhteessa, jonka aikana opiskelijat ovat työyhteisön jäseniä ja oikeutettuja samoihin työsuhde-etuihin kuin vakituinen henkilöstö, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Haku päättyy 3. lokakuuta

Nyt rekrytoitavasta joukosta koulutetaan muun muassa käynnissäpitäjiä, prosessinhoitajia, operaattoreita ja laborantteja Metsä Groupin sellu-, kartonki-, pehmopaperi- ja Kerto-tehtaille. Soveltuva koulutustausta oppisopimuskoulutukseen valittaville on ammattiopistotasoinen sähköautomaation, prosessi- tai konetekniikan perustutkinto tai insinööri (AMK).

Metsä Fibren Joutsenon sellutehtaalle otetaan tänä vuonna vähintään kolme oppisopimusoppilasta, kertoo tehtaanjohtaja Olli Kokki tiedotteessa.

Metsä Board Simpeleen kartonkitehtaan tehtaanjohtaja Timo Tallinen kertoo tiedotteessa, että Simpeleellä paikkoja on tarjolla vähintään kuudelle henkilölle.

Viimeinen hakupäivä tammikuussa 2022 käynnistyvään koulutukseen on 3. lokakuuta tänä vuonna.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka