Motocrossin suomenmestaruudet ratkaistaan viikonloppuna – Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen on kiinni voitossa 20 pisteen erolla seuraavaan

Ruokolahtelainen Matias Vesterinen on ajanut kahdella edelliskaudella sm-hopeaa.

Matias Vesterinen ajoi voitokkaasti Alavudella elokuun puolivälissä. Jukka-Pekka Purtilo, Arai-kuvat

Tuija Horttanainen

Motocrossin sm-kausi huipentuu viikonloppuna Vantaalla.

Kahdella edelliskaudella sm-hopeaa voittanut Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen on nyt kiinni MX2-luokan voitossa.

Tiedotteen mukaan ruokolahtelainen Vesterinen johtaa mestaruussarjaa 20 pisteen erolla Orimattilan Moottorikerhon Mauno Niemiseen.

Sarjassa on tällä hetkellä kolmantena Kasper Kangasniemi (Tampereen Motocross).

Tiedotteessa kerrotaan, että MX1:n tavoin MX2 ajaa viikonloppuna ensin luokkakohtaisesti kaksi SM-erää, joiden päälle tulee sunnuntain ja kauden päättävä luokkien yhteinen superfinaali.

Edellisen kerran motocrossin sm-sarjaa ajettiin elokuun puolivälissä Alavudella, jolloin Matias Vesterinen nappasi osakilpailuvoiton.

Kyseessä oli Vesterisen neljäs perättäinen ykköstila.

Alavudella säät tekivät tepposet, ja kisapäivä jouduttiin keskeyttämään rankkasateen vuoksi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka