Imatralla on työmaita ja kiertoteitä riesaksi asti – Uutisvuoksi selvittää, miten kiertotiet vaikuttavat kaupunkilaisten liikkumiseen: Vastaa kyselyyn!

Liikenteen poikkeusjärjestelyiden takia Imatra on tällä hetkellä kiertoteiden luvattu kaupunki. Aiheuttavatko kiertotiet sinulle päänvaivaa tai oletko etsinyt vaihtoehtoisia reittejä työmaiden kiertoon? Vastaa Uutisvuoksen kyselyyn.

Matka Imatrankoskelta Rajapatsaalle on pidentynyt siltatyömaan takia. Kiertotie kulkee Linnankosken kautta. Arkistokuva. Kanerva Jalarvo

Santeri Tynkkynen

Imatralla on monen mielestä tie- ja siltatyömaita sekä kiertoteitä jo riesaksi asti. Liikenteen poikkeusjärjestelyiden takia Imatra on tällä hetkellä kiertoteiden luvattu kaupunki.

Tainionkoskentien ylittävän vanhan junasillan ja laiturisillan purkutyöt käynnistyivät kesäkuun lopussa juhannuksen jälkeen, ja samalla Tainionkoskentie katkaistiin liikenteeltä koko heinä- ja elokuun ajaksi.

Kiertoliikenne on kulkenut purkutöiden aikana Keskuskadun, Karhumäenkadun ja Joutsenonkadun kautta. Näillä näkymin purku-urakka valmistuu 3. syyskuuta.

Myös Imatrankoskentie on suljettu autoliikenteeltä Vuoksentien ja Pietarintien väliseltä osuudelta siltatyömaan takia. Kiertotie kiertää pitkän lenkin Linnankoskenkadun ja Linnansuontien kautta.

Kaikki eivät tosin ole kiertotietä käyttäneet, ja osa imatralaisista on valinnut oikoreitin Kuparin kautta, vaikka se ei ole virallinen kiertotie ja vain tontille ajo sekä bussiliikenne on sallittu. Imatrankoskentie pysyy suljettuna ensi kevääseen asti.

Kiertoteitä myös Korvenkannassa, Linnansuolla ja Karhukalliossa

Kaksoisraidetyömaan takia myös Korvenkannassa sijaitsevan Joutsenonkadun sulku jatkuu elokuun loppuun saakka. Katu on ollut suljettuna Poventsan alikulkusillan kohdalta. Kiertotie kulkee Tiedonkadun ja Juuliankadun kautta.

Viimeisin kiertotie tuli Imatralle tällä viikolla, kun Linnansuontien ja Savikannantien risteyksessä liikenne on poikki marraskuulle saakka vesihuollon saneerauksen takia.

Linnansuontien läpi ei voi ajaa työmaan aikana. Savikannantien käyttäminen välillä Takamaantie-Linnansuontie on sallittu vain tonteille ajoon ja julkiselle liikenteelle.

Linnansuontien ja Savikannantien risteyksen pohjoispuolelle on rakennettu väliaikainen kiertotie Ahovuokonkujan päästä Linnansuontielle.

Karhukallion aluesaneerauksenalkuvaiheessa kulku Majavankadun ja Hiirenkujan taloille kulkee kiertotietä pitkin. Lisäksi monille päänvaivaa ovat saattaneet aiheuttaa koskinäytökset, joiden aikana ajoneuvoliikenne katkaistaan päivittäin lähes tunniksi Imatrankosken sillalla. Koskinäytökset jatkuvat elokuun loppuun asti.

Vastaa kyselyyn

Onko sinun työmatkasi pidentynyt Imatran tietöiden takia, tai onko kauppareissusta tullut normaalia hankalampi?

Uutisvuoksi selvittää nyt, mikä kiertotie on imatralaisten mielestä ärsyttävin. Onko joku edellä mainituista kiertoteistä aiheuttanut sinulle päänvaivaa, tai oletko etsinyt vaihtoehtoisia reittejä työmaiden kiertoon?

Mitä sinun mielestäsi kiertoteissä olisi pitänyt ottaa huomioon tai tehdä toisin?

Vastaa alla Uutisvuoksen kyselyyn. Teemme juttua aiheesta, ja voit halutessasi jättää yhteystietosi mahdollista haastattelua varten. Jos kysely ei avaudu, pääset siihen tästä linkistä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka