THL: Etelä-Karjalaan 15 uutta koronatartuntaa, joista Imatralla kolme – Koko Suomessa 574 uutta tautitapausta

Eksoten koronatesteissä uusia tartuntoja todettiin kymmenen.

Kuvituskuva. Anni Nieminen

Juho Maijala, Joonas Laine

Eksote kertoo kymmenestä uudesta koronatartunnasta keskiviikkona. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronatilastossa tartunnat on merkitty tiistaille 24. elokuuta. Samalle päivälle on merkitty 630 koronanäytettä.

Myös tiistaina raportoitiin kymmenen tartuntaa. Tartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana todettu keskimäärin 12 päivässä Eksotessa.

Sairaalahoidossa potilaita on 0–5.

Koko epidemian aikana Eksotessa on todettu 1 718 tartuntaa.

THL: Lappeenrantaan 11 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kuntakohtaisissa tartuntaluvuissa Etelä-Karjalaan kirjattiin keskiviikkona 15 uutta koronatartuntaa.

Tartunnoista 11 todettiin Lappeenrannassa, kolme Imatralla ja yksi Savitaipaleella.

Etelä-Karjalassa on todettu nyt THL:n mukaan koko epidemian aikana 1 634 tartuntaa, joista Lappeenrannassa 1 137, Imatralla 294, Taipalsaarella 89, Ruokolahdella 29, Lemillä 23, Luumäellä 19, Savitaipaleella 19, Parikkalassa 17 ja Rautjärvellä 7.

Koko Suomessa todettiin keskiviikkona THL:n mukaan 574 uutta koronatartuntaa.

Juttua muokattu 25.8.2021 kello 12.44: Lisätty THL:n tiedot.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka