Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katu- ja vesihuoltosaneeraus alkaa Majavankadulla – Väliaikainen vedenjakelu järjestetään asukkaille

Saneeraustyö jatkuu Karhukallion alueella vuodenvaihteeseen asti.

Majavankadun ja Hiirenkujan risteyksessä Karhukalliossa alkaa keskiviikkona 11.8. katu- ja vesihuoltosaneeraus. Imatran kaupungin tiedotteen mukaan työmaata järjestellään kuntoon jo alkuviikosta. Alueen asukkaille järjestetään väliaikainen vedenjakelu.

Saneerauksen kaivutöiden aikana asukkaille jaetaan vettä vesijohdosta maanpäällisillä putkivedoilla.

Työt etenevät Majavankatua pitkin Lempeenlietteentien suuntaan. Majavankadun töiden jälkeen saneeraus siirtyy Hiirenkujalle, josta järjestetään kiertotie kujan päästä metsän läpi Myyränkujalle.

Katu- ja vesihuoltosaneeraus kestää alueella vuodenvaihteeseen saakka. Vedentuloon voi tulla ajoittain katkoksia, mutta niistä tiedotetaan asukkaille etukäteen, kertoo Jarkko Lapatto Koneurakointi Ovaska Oy:stä.