Mellonlahden puhdistusurakka alkaa – Rakennustyöt sulkevat patotien ajoittain

Vellamonkadulla kulkee parin viikon ajan raskasta liikennettä.

Mellonlahden patotie on puhdistusurakan aikana ajoittain suljettuna. Anu Pakarinen

Jarmo Hämäläinen

Mellonlahden vedenlaatua parantava urakka alkaa ensi viikolla. Imatran kaupungin tiedotteen mukaan Mellonlahden patotie joudutaan sulkemaan osittain rakentamisen ajaksi.

Vellamonkadulla kulkee raskasta liikennettä seuraavan parin viikon aikana.

Syksyn aikana patotien läpi Vuoksen ja Mellonlahden välille asennetaan kaksi putkea, joiden kautta Vuoksesta pumpataan vettä Mellonlahteen 200 litraa sekunnissa ympäri vuoden.

Rakennustöiden on määrä valmistua marraskuussa. Mellonlahden veden odotetaan kirkastuvan parin vuoden kuluessa.

Patotie osin suljettuna

Lähiviikkoina Mellonlahden patotie on suljettu läpikululta Imatrankosken puoleisesta päästä, eikä esimerkiksi mattolaitureille pääse kulkemaan.

Varsinaiset putkien asennukset tapahtuvat patotien toisessa päässä viikoilla 33-40, jolloin putkien asennusalue on suljettu esimerkiksi ulkoilijoilta.

Talvisin Mellonlahden jää tulee olemaan heikkoa pumppauspaikan lähellä, mikä varsinkin pilkkimiesten on hyvä muistaa.

Mellonlahti oli vielä 1960-luvulla suosittu uimapaikka. Patotien rakentaminen muutti alueen virtaamia, aiheutti leväkasvua ja samensi Mellonlahden veden.

Vedenlaadun parantamista on suunniteltu vuosikymmenet.

Hanke toteutetaan Imatran kaupunkikonsernin omana työnä. Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelun Kipan lisäksi puhdistusurakassa on mukana useita paikallisia yrityksiä.

Urakan kokonaisbudjetti on noin 360 000 euroa, mistä puolet kustantaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka