Pääkirjoitus: Vaalituloksen pitää näkyä paikkajaossa

Harri Manskinen

Etelä-Karjalan kunnissa käydään parhaillaan neuvotteluja siitä, miten valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien paikat jaetaan puolueiden kesken.

Osassa kuntia neuvottelut on jo saatu päätökseen nopealla aikataululla, osa vielä vääntää. Imatralla ja Lappeenrannassa päätökset saatiin valmiiksi melko nopeasti. Paikkojen jaossa vaalimatematiikka onkin hyvä apulainen.

Aivan keskeistä on, että vaalitulos näkyy aidosti paikkajaossa. Yksittäisten valtuutettujen äänimäärillä on merkitystä puolueiden sisällä, kun henkilövalintoja tehdään. Mutta myös mahdollisuudet hoitaa vaikkapa vaativimpia puheenjohtajuuksia kunnolla esimerkiksi ajankäytön suhteen pitää huomioida.

Myös suurimpien puolueiden vallan pitää näkyä valtuustoissa, sillä ne ovat vaaleissa eniten kansan tukea nauttineet. Ja epäilemättä näin käykin, mutta kaikkea nekään eivät voi silti itselleen kahmia.

On tärkeää, että päätöksenteossa kuuluu myös pienempien ryhmien ääni niiden vaaleissa saamalla painoarvolla. Sekin on vaalituloksen kunnioittamista.

Joka vaalien jälkeen kuuluu voivottelua siitä, että etenkin pienemmissä kunnissa paikkajaossa tulee vaikeuksia tasa-arvosäädösten kanssa.

Se on ymmärrettävää, mutta säädöksillä on edelleen paikkansa puolin ja toisin.

Puolueilla on tässä myös oma vastuunsa. Ne voivat vaikuttaa asiaan jo ennen vaaleja, kun ne rakentelevat omia ehdokaslistojaan.

Seuraavaksi puolueissa pohditaan paikkajakoa nimien kautta. Se voi tarkoittaa myös puolueiden sisäisiä vääntöjä. Samoille paikoille on yleensä useampia ottajia, mutta tuoleja vain yksi.

Uudet valtuustot kokoontuvat elokuussa ja siihen mennessä pakettien tulee olla kasassa. Jo nyt on varmaa, että Imatralla ja Lappeenrannassa valtuustojen ja kaupunginhallitusten puheenjohtajat vaihtuvat. Myös pienemmissä kunnissa tapahtuu muutoksia johtopaikoilla.

Puolueille on luvassa tiukka syksy, kun edessä on uusien ehdokaslistojen kerääminen ensi vuonna pidettäviin maakuntavaaleihin.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka