Mikko Viinanen kuoli 91-vuotiaana 23.4.2021. Hän oli syntynyt rajan taakse jääneessä Parikkalan Koitsanlahdessa 1929, jossa häntä tavattiin kutsua Niinimäen Mikoksi. Äiti menehtyi tuberkuloosiin Mikon ollessa kolmevuotias ja isä jäi yksin viiden lapsen kanssa. Sota-aika kuritti kaikkia. Mikon perheen tuskaa lisäsi veljen kuolema jatkosodassa.
Oppikoulun käyminen ei ollut perheen niukan toimeentulon vuoksi mahdollista, mutta 1947 Mikko pääsi Parikkalan miesten kotiteollisuuskouluun, jossa hän oppi puusepän taitoja. Näistä taidoista oli elämän varrella paljon iloa ja hyötyä.
Tiedonhalu jäi kytemään ja hän pääsikin Kajaanin seminaariin, josta hän valmistui opettajaksi 1957. Lisäopintoja Mikko suoritti Jyväskylän ja Lappeenrannan kesäyliopistoissa opiskellen kasvatusoppia, kirjallisuutta, suomea ja englantia. Puuttuvan ylioppilastutkinnon hän suoritti työn ohessa Vuoksenniskan yhteiskoulun yksityisoppilaana.
Elämäntyönsä Mikko teki opettajana Teppanalan ja Savikannan kouluissa sekä pisimpään Meltolassa, jonka johtajaopettajana hän toimi 26 vuotta.
Vaimonsa Helkan Mikko tapasi Imatran Laulun harjoituksissa. Laulamisesta tuli tärkeä osa elämää ja Mikko toimi Vuoksen Mieslaulajissa 35 vuotta. Hän harjoitteli ahkerasti ja II-basson stemmat tulivat tutuiksi koko perheelle.
Kuoroharrastus toi mukanaan paljon ystäviä ja matkoja myös maailmalle. Saksaan ja Unkariin suuntautuneiden kuoromatkojen ja ystävyyskuorotoiminnan seurauksena Mikko innostui kieltenopiskelusta Imatran työväenopistossa opiskellen lisää englantia, mutta myös saksaa ja unkaria. Eläkkeelle päästyään Mikko osallistui myös Imatran seurakunnan Ankkurimiesten toimintaan.
Puutarhanhoito ja Saimaan luonto olivat Mikolle henkireikiä ja kesät kuluivat tiiviisti mökillä Ruokolahdella. Imatran Pässiniemessä sijaitsevan kotitalon pihalla hän varttoi omenapuita, kasvatti mansikoita ja jahtasi mustaherukan äkämäpunkkeja, joista hän kantoi huolta viimeiseen asti.
Mikko sai nähdä ja kokea elämänsä aikana Suomen ripeän kehityksen omavaraisesta agraariyhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi. Tiedonjanoisena ja sitkeänä uurastajana hän rakensi tasapainoisen ja henkisesti rikkaan elämän. Mikkoa jäivät kaipaamaan perhe, sukulaiset ja ystävät.
Kaisa Kukkola
Maija Viinanen
Kirjoittajat ovat Mikon tyttäriä