Kolme uutta positiivista koronatestitulosta keskiviikkona Eksoten alueella – THL korjasi Imatran kokonaistartuntamäärää kahdella alaspäin

Imatralla on THL:n mukaan todettu nyt 204 koronavirustartuntaa.

Eksote kertoi keskiviikkona kolmesta uudesta koronavirustapauksesta. Arkistokuva. Kai Skyttä

Joonas Laine

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin (Eksote) ottamista koronavirustesteistä on löytynyt keskiviikkona kolme uutta positiivista tulosta.

Uudet koronatartunnat on merkattu tiistaille 8.6., jolloin otettiin 301 koronatestiä. Eksoten toteamien koronatartuntojen määrä on nyt koko epidemian aikana 1 214.

THL teki puolestaan keskiviikkona muutoksia kolmen Etelä-Karjalan kunnan tartuntalukuihin. Lappeenrantaan merkattiin kaksi ja Parikkalaan yksi uusi tartunta, kun taas Imatran kokonaistartuntamäärää korjattiin kahdella alaspäin.

Lappeenrannassa on nyt THL:n tilastojen mukaan todettu yhteensä 812 tartuntaa, Imatralla 204, Taipalsaarella 35, Ruokolahdella 19, Lemillä 16, Parikkalassa 15, Luumäellä 13, Savitaipaleella 11 ja Rautjärvellä 7.

Eteläkarjalaisista on rokotettu hieman yli 71 000, mikä vastaa 56 prosenttia koko väestöstä. Myös 16–64-vuotiaista on jo rokotettu reilusti yli puolet, 54 prosenttia.

Etelä-Karjala on koronavirusepidemian perustasolla. Muut vaiheet ovat kiihtymis- ja leviämisvaihe.

Hallitus lievensi eilen koronarajoitteita, kun esimerkiksi tanssia ja karaokea koskeva erillinen kielto poistuu perustasolla ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla.

Koko Suomessa todettiin keskiviikkona 126 uutta koronavirustartuntaa.

Juttua muokattu 9.6.2021 kello 14.00: lisätty THL:n tiedot sekä rokotettujen eteläkarjalaisten määrä.

Kommentoi

Mainos: Silmäasema Optiikka Oy

Optikko Pärnänen palvelee jatkossa asiakkaita Imatran Silmäasemalla

Palvelut

Ruokapaikka