Etelä-Karjalassa varmistui keskiviikkona kaksi uutta koronavirustartuntaa, THL muutti jälleen kuntakohtaisia tartuntatilastoja

Uusia koronatartuntoja on varmistunut kaksi. Kuvituskuva. Kai Skyttä

Ilkka Pohjalainen

Etelä-Karjalassa on keskiviikkona varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronasivujen mukaan tapaukset löytyivät tiistaina otetuista 296 koronanäytteestä.

Kaikkiaan Etelä-Karjalassa on nyt todettu koko pandemian aikana yhteensä 1 194 koronatartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) korjasi keskiviikkona koronakatsauksessaan kuntakohtaisia tilastoja. Lappeenrantaan lisättiin 3 koronatapausta (nyt 802 koko pandemian ajalta) ja Imatralle 2 tapausta (nyt 206 tapausta). Taipalsaarelta vähennettiin yksi tapaus (nyt 35 tapausta).

Muiden kuntien tilastotiedot säilyivät ennallaan. Ruokolahdella tapauksia on THL:n mukaan ollut 19, Lemillä 16, Parikkalassa 15, Savitaipaleella 11, Luumäellä 13 ja Rautjärvellä 7.

Koronan ilmaantuvuusluku on maakunnassa keskiviikkona 12,6.

Sairaalahoidossa Eksotessa on 0–5 koronapotilasta. Tauti on maakunnassa kiihtymisvaiheessa. Epidemian kolme v​aihetta ova​t ​perustaso​, kii​htymisvaihe ja leviämisvaihe.

​​Tilannekuvan päivitys on esillä tänään keskiviikkona Etelä-Karjalan alueellisen koronatilannekuvaryhmän kokouksessa.​

Juttua täydennetty 26.5. klo 12.27 THL:n tiedoilla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka