Etelä-Karjalan jalkapalloseurat vetoavat tilannekuvaryhmään pelaamisen puolesta

Vesa Salminen

Etelä-Karjalan jalkapalloseurat vetoavat maakunnan tilannekuvaryhmään, että lasten ja nuorten jalkapallotoiminta sekä aikuisten harjoittelu voisivat käynnistyä viimeistään 15. toukokuuta. Palloliiton peliohjelman mukaan ainakin osa juniorisarjoista olisi tarkoitus myös käynnistää silloin.

Jalkapalloseurat viittaavat lausunnossaan Olympiakomitean linjaukseen, jossa taas viitataan valtion exit-ohjeeseen, ettei lasten ja nuorten ulkona tapahtuvaan toimintaan suositella enää rajoituksia. Joissain lähimaakunnissakin pelaaminen on jo sallittu.

Kuudentoista eteläkarjalaisseuran allekirjoittamassa vetoomuksessa toivotaan, että myös aikuisten joukkuelajien harjoitusottelut voidaan käynnistää 15. toukokuuta ja kilpasarjat viimeistään 29. toukokuuta.

Tilannekuvaryhmä kokoontuu seuraavan kerran huomenna tiistaina. Toistaiseksi linjaus toukokuulle on Etelä-Karjalassa se, ettei edes lasten ja nuorten harjoituspelejä voi pelata kuin oman seuran sisäisinä otteluina. Eri seurojen joukkueiden kontakteja ja toiselle paikkakunnalle matkustamista pitää edelleen välttää.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka