Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mopoilija törmäsi toiseen mopoilijaan Imatralla

Viikonloppuna poliisin haaviin jäi kaksi rattijuoppoa, joita epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta.

Imatran Mansikkalassa tapahtui mopokolari viime perjantaina. Alaikäinen mopoilija törmäsi ennen liikenneympyrää pysähtyneeseen toiseen alaikäiseen mopoilijaan.

Poliisin tiedotteen mukaan törmäyksen aiheuttaneen mopon kuljettaja kertoi alustavassa puhuttelussa, ettei hän ollut havainnut pysähtynyttä mopoilijaa. Kummallekin osapuolelle aiheutui lieviä vammoja ja mopot vaurioituivat.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lisäksi viikonlopun aikana poliisin haaviin jäi kaksi rattijuoppoa Etelä-Karjalassa. Poliisi tavoitti toisen henkilöauton kuljettajan Imatralta Vuoksenniskalta, ja toisen henkilöauton kuljettajan Lappeenrannasta Kuutostieltä. Poliisi epäilee kumpaakin kuljettajaa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.