Kaavailluista paikallisista muutoksista teki linjauksen Etelä-Karjalan alueellinen tilannekuvaryhmä tiistaina, mutta lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia pyritään avaamaan koko maassa laajemmin toukokuussa.
Liikuntapaikkojen rajoituksia aletaan purkaa Etelä-Karjalassa asteittain, jos koronatilanteen koheneminen jatkuu edelleen. Tavoitteena on, että 19. huhtikuuta lähtien vuonna 2008 syntyneet tai sitä nuoremmat saavat harrastaa lajiaan sisällä 10 hengen rajoituksella ohjaajat mukaan lukien. Ulkona osallistujien maksimimäärä on 20.
2008 tai sitä aiemmin syntyneet ovat saaneet rajoitusten mukaan harjoitella tähänkin saakka valtakunnallisen linjauksen mukaisesti, mutta nyt se sallitaan myös vuosina 2007–2001 syntyneille nuorille, joille sallitaan harrastustoiminta ulkona 20 hengen rajoituksella. Myös urheiluakatemiaan kuuluvien nuorten harjoittelu on sallittua ulkona.
Aikuisten pääsarjojen ammattiurheilu sekä olympiatason yksilöurheilijoiden harjoittelu on ollut tähänkin saakka mahdollista. Aikuisten harrastustoiminta on sen sijaan edelleen kokonaan tauolla.
Välien on pysyttävä koko ajan riittävinä
Kaikki lasten ja nuorten harjoitukset on järjestettävä edelleen niin, että osallistujat ovat koko ajan yli kahden metrin päässä toisistaan. Turvavälin on oltava poikkeuksetta vähintään kaksi metriä läpi koko harjoituksen.
Sen sijaan pelit tai esitykset joutuvat edelleen olemaan tauolla, eikä esimerkiksi harjoituspelejä sallita. Myös liikuntapaikkojen pukuhuoneet pysyvät kiinni.
Koko maassa halutaan nuoret liikkeelle
Kaavailluista paikallisista muutoksista teki linjauksen Etelä-Karjalan alueellinen tilannekuvaryhmä tiistaina, mutta lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia pyritään avaamaan koko maassa laajemmin toukokuussa.
Päätökset Etelä-Karjalan osalta tekee viime kädessä Etelä-Suomen aluehallintovirasto alueellisen tautitilanteen perusteella.