Katukanava: Lappi on otsikoissa, mutta kuka huolehtii Etelä-Karjalasta? Nyt pitäisi yrittäjien ja poliitikkojen ottaa lappilaisesta sisukkuudesta mallia

Koronakriisi riepottelee eteläkarjalalaisia kaupan- ja matkailualan yrityksiä. Valtakunnan raja on kiinni. Seuraamukset ovat jo kaikkien nähtävissä. Maakunnan palveluelinkeinorakenne horjuu ja työttömyys sekä sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet.

Tutkimus- ja analysointikeskus TAK:n mukaan vuonna 2019 ulkomaalaiset tekivät 1,9 miljoonaa matkaa Etelä-Karjalaan. Heistä jopa 96 prosenttia oli venäläisiä. Etelä-Karjalalta on jäänyt saamatta noin miljoona euroa matkailutuloja päivässä, sanoi maakuntajohtaja Satu Sikanen MTV3:n uutisissa (3.1.2021).

Lapin yrittäjät ja poliitikot ovat äänekkäästi puolustaneet omia etujaan ja oikeuksiaan, ja onnistuneet siinä erinomaisesti. Koronarajoituksia on onnistuttu purkamaan useassa hiihtokeskuksessa ja matkailu on sallittu Lappiin, vaikka muualla Suomessa on kehotettu matkustamista vähentämään.

Maakuntamme yrittäjät ja poliitikot voisivat ottaa lappilaisesta sisukkuudesta mallia, organisoitua nyt viime hetkellä ja tehdä Helsingin kabinetteihin selväksi, että maakuntamme tarvitsee pikaisesti valtion apua, jotta kriisistä selviydytään.

Maakuntamme kaupunkien, yrittäjäjärjestöjen, maakuntaliiton ja kauppakamarin tulisi välittömästi luoda oma exit-ohjelma koronan jälkeiseen elvytykseen. Meidän täytyy olla hyvin valmistautuneita hakemaan valtion ja EU:n rahoitusta. Exit-hankkeiden toteutus vaatii paljon aloitteellisuutta ja työtä, mutta hankkeiden toteuttaminen luo myös paljon uusia työpaikkoja sekä elinvoimaa ja mahdollisuuksia.

Hankerahoituksen saaminen maakuntaamme vaatii maakuntauskollisuutta, tervettä itsekkyyttä ja kovaa lobbausta.

Valtiosääntöasiantuntija Tuomas Ojanen listasi selvityksessään esimerkkimalleja, jotka voisivat räätälöityinä toimia meillä: “Verohuojennus palkasta harvaan asutulle alueelle työn perässä muuttavalle, jotta saadaan osaavaa työvoimaa." "Harvaan asutun maaseudun alueelle töihin muuttavat saavat opintolainaansa anteeksi 2 600 euron arvosta vuosittain."

"Poistetaan uusilta harvaan asuttujen alueiden yrityksiltä työnantajamaksut." "Syrjäseutulisä maksettaisiin harvaan asutuilla alueilla toimiville valtion ja kuntien virkamiehille."

Maakuntamme edunvalvonta on meidän omissa käsissämme – kukaan ei tee sitä puolestamme.

Emilio Urpalainen

kuntavaaliehdokas (sd.)

Imatra

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka