Ruokolahden seurakunta teki jälleen ylijäämäisen tilinpäätöksen

Ylijäämää kertyi viime vuodelta 178 000 euroa.

Ruokolahden seurakunta teki viime vuonna 178 000 euroa ylijäämää. Vuosi oli laajentuneen seurakunnan toinen. Arkistokuva. Inka Nordlund

Tuija Horttanainen

Ruokolahden seurakunnan tilinpäätös vuodelta 2020 on 178 000 euroa ylijäämäinen.

Edellisvuonna ylijäämää kertyi 75 000 euroa ja sitä edellisenä vuonna 135 000 euroa.

Rautjärven seurakunta liitettiin Ruokolahden seurakuntaan vuoden 2019 alussa, joten tuore tilinpäätös on laajentuneen seurakunnan toinen.

Ruokolahden seurakunnan kirkollisverotulot ja valtionrahoitus olivat viime vuonna yhteensä 1,85 miljoonaa euroa. Kirkollisverokertymä väheni 2,66 prosentilla ja valtionrahoituksen määrä 1,15 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.

Ruokolahden seurakunnalla ei ole kattamattomia alijäämiä. Viime vuoden ylijäämä siirretään aikaisempien vuosien ylijäämään, jota oli viime vuoden lopussa 1,23 miljoonaa euroa.

Vuosikate osoittaa ylijäämää reilut 336 000 euroa, mikä riittää kattamaan 210 prosenttia tilikauden 2020 suunnitelman mukaisista poistoista.

Seurakunnan toimintakulut olivat viime vuonna 2,15 miljoonaa euroa. Toimintakulut laskivat edellisvuoteen verrattuna noin 12 prosenttia.

Henkilöstökulut olivat 959 000 euroa, missä tarkoittaa reilun kuuden prosentin vähennystä edellisvuoteen verrattuna.

Henkilöstökulujen osuus kirkollisverotuloista oli 57 prosenttia. Tavoitteiden mukaan henkillöstömenojen tulee olla alle 67 prosenttia kirkollisverotuloista.

Oman toiminnan tuloja kertyi vuonna 2020 yhteensä 257 000 euroa.

Toimintatulot vähenivät edellisvuodesta vajaat 13 prosenttia.

Toimintamenot laskivat edellisvuodesta niin ikään vajaat 13 prosenttia ollen viime vuonna 1,64 miljoonaa euroa.

Molempien summien laskun taustalla ovat koronan vuoksi tehdyt muutokset seurakunnan toiminnassa.

Seurakunnalla oli pitkäaikaista pankkilainaa viime vuoden lopussa yhteensä 194 444 euroa.

Laina on otettu kesällä 2005 Simpeleen seurakuntakeskuksen ulkopuolisen saneerauksen rahoittamiseksi.

Lyhytaikaista maksuvalmiuslainaa seurakunnalla ei vuoden lopussa ollut.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka