Tiistaina varmistui neljä koronatartuntaa, mikä on pienin luku viikkokausiin – Lisärokotteista odotetaan tietoja Eksotessa

THL:n mukaan Suomeen saataisiin tällä viikolla yli 280 000 rokoteannosta.

Kuvituskuva. Risto Aalto

Ilkka Pohjalainen, Juho Maijala

Etelä-Karjalassa on varmistunut tiistaina neljä uutta koronatapausta. Ne tulivat ilmi maanantaina otetuista 385 koronanäytteestä.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronasivujen mukaan koronatapauksia on varmistunut maakunnassa koko pandemian ajalta nyt 912.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tilastoi koronasivullaan uusista tartunnoista kaksi Lappeenrantaan ja yhden Imatralle.

Tiistain positiivisten näytteiden määrä on pienin sitten maaliskuun alun. Koko maaliskuun ajan koronapositiivisia on varmistunut päivittäin noin 10–20, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Sairaalahoidossa on Eksotella 13 koronapotilasta.

THL on kertonut, että Suomeen saataisiin tällä viikolla yli 280 000 rokoteannosta, ja määrät ehkä vielä kasvavat lähiviikkoina. Tätä ennen viikkoerät ovat enimmäkseen jääneet alle 150 000:n.

Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka kertoo, että rokotuksista odotetaan tiistaina taas THL:ltä päivitettyä tietoa, koska tiedot muuttuvat viikoittain.

Oletettavasti Pfizer-Biontechin rokotteiden saatavuus on paranemassa, ja mahdollisesti loppukuusta Johnson & Johnsonin rokotetta alkaa hiljalleen tulla saataville.

– Määriä on ehkä turha lähteä arvailemaan, koska tilanne elää koko ajan. Meillä on kyllä valmius huomattavasti suurempien määrien rokottamiseen ja suunnitelmat tähän olemassa, Raasakka kertoo sähköpostitse.

Suomen kolmanneksi korkein ilmaantuvuus

Vaikka Etelä-Karjalassa ilmeni tiistaina vähän tartuntoja, Etelä-Karjalan ilmaantuvuusluku kasvoi 177,9:ään. Ilmaantuvuusluku on Etelä-Karjalassa nyt koko Suomen kolmanneksi korkein.

Etelä-Karjala ohitti ilmaantuvuudessa Päijät-Hämeen, jossa ilmaantuvuus on nyt 172,6. Korkein ilmaantuvuus löytyy Helsingistä ja Uudeltamaalta (313,6) ja toiseksi korkein Varsinais-Suomesta (253,2). Alhaisin ilmaantuvuusluku on Keski-Pohjanmaan 10,4.

Ilmaantuvuudella tarkoitetaan tartuntojen määrää 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajanjaksolla.

Etelä-Karjalan ilmaantuvuus on nyt korkeampi kuin koko Suomen ilmaantuvuus 160,0. Koko Suomessa ilmaantuvuus on nyt laskussa verrattuna edeltäviin kahteen viikkoon (169,1).

Uutista päivitetty 30.3. klo 12.14 THL:n tiedoilla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka