Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen alueen pisin päällystystyömaa tulee olemaan Kuutostiellä, Utin ja Taavetin välillä.
Rautjärven maantiet saavat tulevana kesänä uutta päällystettä ylleen.
Uutta päällystettä vedetään Koitsanlahdenkankaalle (maantie nro 4051), Revonrantaan (4052), Mökinkolkkaan (14919), Änkilään (14918), Villilänteen (14928), Hivelinnotkoon (14925) ja Kankaalle (14930).
Maanteiden lisäksi myös kahdelle kevyen liikenteen väylälle. Toinen niistä sijaitsee Villilännessä (kevyen liikenteen väylä nro 84928) ja toinen Konkanpellolla (84925).
Muut päällystystyöt tehdään muualla kuin Imatran seudulla. Kaikkiaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella, eli Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa päällystetään tänä vuonna 120 kilometriä maanteitä. Pisin pätkä on 33 kilometrin mittainen työmaa Kuutostiellä, Utin ja Taavetin välillä.
Päällystystöiden lisäksi lähinnä maakunnan alemmalla tieverkolla tehdään pienempiä täsmäkorjauksia keväästä syksyyn.
Päällystystöiden aikataulut kerrotaan myöhemmin.