Tilannekuvaryhmä: Etelä-Karjala pysyy koronaviruksen kiihtymisvaiheessa – Talvilomalla kannattaa vältellä väkijoukkoja ja baareja

Nykyiset suositukset ovat voimassa Etelä-Karjalassa maaliskuun loppuun asti, jos tartuntatilanne ei muutu nykyistä pahemmaksi.

Etelä-Karjala pysyy koronaepidemian kiihtysmivaiheessa. Nykyiset suositukset ovat voimassa 31. maaliskuuta asti. Kai Skyttä

Sini Lemmetty

Etelä-Karjala pysyttelee edelleen kiihtymisvaiheessa, vaikka tartuntojen määrä on noussut nopeasti maakunnassa viikon sisällä. Näin päätti alueellinen COVID-19-tilannekuvaryhmä kokouksessaan tiistaina.

Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Koronasuositukset ovat toistaiseksi ennallaan Etelä-Karjalassa. Ne ovat voimassa 31. maaliskuuta asti.

Esimerkiksi yksityistilaisuuksissa on edelleen voimassa 10 hengen kokoontumisrajoituksia, eikä tapahtumia suositella järjestettäväksi. Myös etätyösuositus jatkuu.

Lähellä leviämisvaihetta?

Tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula kuitenkin painottaa, että Etelä-Karjalan koronatilannetta seurataan nyt tarkasti.

– Meidän piti vakavasti miettiä, olemmeko kiihtymis- vai leviämisvaiheessa. Tartuntoja on enemmän kuin viikko sitten.

Etelä-Karjalassa todettiin esimerkiksi pelkästään maanantain aikana todettiin kuusitoista ja viikonloppuna yli 20 koronatartuntaa.

Tilannekuvaryhmän mukaan Etelä-Karjala ei kuitenkaan ole toistaiseksi epidemian leviämisvaiheessa. Tartuntoja on ilmennyt rajatuissa ryhmissä, ja koronajäljitys on ollut toistaiseksi tehokasta.

Talviloman viettoa lähipiirissä

Ensi viikolla Etelä-Karjalan koululaiset viettävät hiihtolomaa. Tilannekuvaryhmä muistuttaa, että koronasuosituksia noudatettaisiin tarkasti myös loman aikana.

Karhula suosittelee viettämään hiihtolomaa vain omassa lähipiirissä. Matkustamista ja isoja väkijoukkoja kannattaa vältellä.

– Hiihtokeskuksissa juhlimiset sekä myös paikalliset baarit tulee nyt jättää ehdottomasti väliin, Karhula toteaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka