Uimahalli ja urheilutalo ovat kiinni 3.–28. maaliskuuta. Myös muut liikuntatilat sekä museot suljetaan keskiviikosta alkaen. Kirjastoon pääsee, mutta rajatusti.
Aluehallintovirasto ja Etelä-Karjalan maakunnallinen tilannekuvaryhmä ovat yhteistyössä sopineet, että Etelä-Karjalassa suositellaan otettavaksi käyttöön kuuden henkilön kokoontumisrajoitus huomisesta keskiviikosta 3. maaliskuuta alkaen.
Päätös perustuu siihen, että maakunta on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen.
Alueellisen tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula kertoo, että tilannekuvaryhmä suosittelee kunnille julkisten tilojen pääasiallista sulkemista.
Imatran kaupunki tiedotti tänään iltapäivällä sulkevansa Imatran kaupungin liikuntatilat ja museot yleisöltä huomisesta keskiviikosta alkaen. Ne avataan uudelleen aikaisintaan 29. maaliskuuta. Päätös koskee muun muassa uimahallia ja urheilutaloa.
Sisäliikuntatilat ainoastaan lapsille ja ammattiurheilijoille
Sisäliikuntatilojen, esimerkiksi uimahallien ja kaupungin liikuntasalien käyttö sallitaan kuitenkin vuonna 2008 syntyneille ja sitä nuoremmille lapsille sekä ammattiurheilijoille.
─ Seurat saavat jatkaa ohjattua toimintaansa lasten osalta, mutta ryhmäkoko ei näissä ryhmissä saa ylittää 10 henkilöä, hyvinvointipalvelujen päällikkö Arja Kujala sanoo.
Lasten harrastustoiminta tulee järjestää lähikontakteja välttäen eli kahden metrin turvaetäisyyksillä. Ryhmät eivät saa sekoittua, kaupunki ohjeistaa tiedotteessaan.
Kaupunki on jo ollut yhteyksissä lasten harrastustoimintaa kaupungin tiloissa järjestäviin seuroihin. Perheliikuntaryhmät ja perhemuskarit suositellaan keskeytettäväksi.
Lasten lisäksi harjoittelua saavat kaupungin tiloissa jatkaa ne urheilijat, joiden harjoittelu on ammattimaista. Luokittelu tämän osalta on sama kuin jo aiemmin koronaepidemian aikana. Näiden urheilijoiden harjoittelusta sovitaan aina erikseen kaupungin kanssa.
Vuonna 2001 syntyneet ja sitä nuoremmat lapset ja nuoret voivat jatkaa ryhmäharrastuksia kaupungin ulkoliikuntakentillä ja rajatuilla alueilla. UIkona paikalla saa olla enintään 20 henkilöä. Turvavälejä ja muita suosituksia on noudatettava myös ulkona.
Vuonna 2000 syntyneiden ja sitä vanhempien henkilöiden ryhmäharrastukset eivät ole sallittuja kaupungin tiloissa sisällä eikä ulkona.
Omatoimikirjastot kiinni
Myös kirjastojen toimintaa rajoitetaan.
Kirjastoista voi lainata aineistoa ainoastaan, kun henkilökunta on paikalla. Tämä tarkoittaa merkittäviä supistuksia pääkirjaston, Rajapatsaan ja Vuoksenniskan kirjastojen aukioloon, kun niiden itsepalveluajat poistuvat käytöstä.
Kirjastokäynnit suositellaan pitämään lyhyinä, enimmillään 15 minuutin mittaisina. Lukusalit ja muut kokoontumis- ja työskentelytilat ovat edelleen pois käytöstä.
Kirjastojen aukioloajat ovat jatkossa seuraavat:
Pääkirjasto: ma–pe 11–18
Rajapatsaan kirjasto: ma–ti 13–19, ke ja pe 10–16
Vuoksenniskan kirjasto: ma ja ke 12–18, to–pe 10–16
Kokoukset verkkoon
Maakunnallinen tilanneryhmä suosittaa verkkokokouksia. Esimerkiksi kaupungin, yritysten ja seurojen kokousten siirtäminen kokonaan verkkoon on vahvasti suositeltavaa.
Lähikokouksissa on voimassa kuuden hengen maksimirajoitus.
Kaupungintalon asiakaspalvelu on avoinna, mutta siellä palvellaan keskiviikosta alkaen vain yhtä asiakasta kerrallaan.
Kaikissa julkisissa tiloissa ja joukkoliikenteessä on edelleen vahva maskisuositus kaikille yli 12-vuotiaille.
Jo aikaisemmin on tiedotettu, että kaikki yläkoululaiset ja lukiolaiset siirtyvät 8.3. alkaen etäopetukseen kolmen viikon ajaksi. Varhaiskasvatus ja alakoululaiset jatkavat kuten ennenkin.