Perjantaina Eksoten alueella varmistui 21 tartuntaa – Sairaalahoidossa on nyt 11 koronapotilasta

Perjantain tapauksista yksi on Imatralla.

Kuvistuskuva. Outi Paappanen

Ilkka Pohjalainen

Etelä-Karjalassa on perjantaina varmistunut 21 uutta koronatapausta. Ne tulivat ilmi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alueella torstaina otetuista 490 näytteestä.

Eksoten koronasivujen mukaan maakunnassa on koko epidemian aikana ilmennyt yhteensä 735 koronatartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tilastoi perjantaina 18 uutta koronatapausta Lappeenrantaan, 2 Taipalsaarelle sekä yhden Imatralle. Muiden maakunnan kuntien tilasto pysyi ennallaan.

Sairaalahoidossa Etelä-Karjalassa on 11 koronaviruspotilasta, mikä on kolme enemmän kuin torstaina ja suurin määrä tähän mennessä. Sairaalahoidossa on ollut jatkuvasti yli viisi potilasta 9. maaliskuuta alkaen.

Eksoten mukaan tällä hetkellä sen alueella rokotetaan yli 75-vuotiaita, jotka jo ikänsä puolesta kuuluvat riskiryhmään. 70–79 -vuotiaiden kohdalla sairauksilla tai diagnooseilla ei ole vaikutusta rokotusjärjestykseen.

Alle 70-vuotiaiden, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila, koronarokotukset ovat tällä hetkellä pääosin tauolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n päivitetyn ohjeen mukaisesti.

Rokotuksen on Eksoten alueella saanut jo noin 20 000 henkilöä, mikä on 16 prosenttia alueen väestöstä. Tehosteen on saanut runsaat 2 000 henkilöä.

Eksote lähestyy rokotettavia kirjeitse, puhelimitse ja tekstiviestein ja toivoo, ettei puhelinpalveluun soitettaisi tiedusteluita sen ruuhkautumisen takia.

Uutista täydennetty THL:n tiedoilla kello 13.47.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka