Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rautjärvi on tilastoitu sairaaksi mieheksi—Työikäisistä kuntalaisista yhdeksän prosenttia on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä

Rautjärven kunnan 16—64-vuotiaista asukkaista joka seitsemäs on työkyvyttömyyseläkkeellä. Tilanne on ollut muuttumaton viimeisen kymmenen vuoden ajan. Enemmistö eläkeläisistä on miehiä. Suurin osa eläkkeellä olevista on saanut päätöksen mielenterveydellisten syiden tai käytöshäiriöiden takia. Heitä on yhdeksän prosenttia kunnan työikäisestä väestöstä. Ero Etelä-Karjalan muihin kuntiin ja valtakunnalliseen tilanteeseen on merkittävä. Imatralla työikäisistä työkyvyttömyyseläkkeellä on 8,3 ja Lappeenrannassa 6,2 prosenttia. Mielenterveydellisistä syistä eläkepäätöksen saaneiden osuus on Rautjärvellä 60 prosenttia. Se on maakunnan korkein. Ruokolahdella osuus on 47 ja Parikkalassa 39 prosenttia . Kunnanjohtaja Harri Anttilan keräämän aineiston perusteella useimmissa Etelä-Karjalan kunnissa kaikkien työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus on samalla tasolla, kuin Rautjärvellä eläkeläisiä on pelkästään mielenterveydellisistä syistä. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien suuri osuus on huomioitu myös parhaillaan päivitettävänä olevassa kunnan strategiassa yhtenä elinvoimaisuutta kuvaavana tekijänä. Anttila hakee selitystä tilanteelle Simpeleen tehtaiden muutoksista, jotka ovat heijastuneet tällä tavalla kuntalaisiin. — Eläkeläisten määrä on lisääntynyt, kun tehtaalta on vähennetty väkeä, Anttila summaa. Eläkkeelle siirtyneiden työikäisten määrä ei viime vuosina ole kasvanut, mutta heidän suhteellinen osuutensa pysyy suurena, koska ikäluokkien koko on pienentynyt.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.