Onnettomuudessa osallisena oli viisi ihmistä, joista yksi oli teini-ikäinen.
Mäntyharjussa Varpasentiellä tapahtui torstaina alkuiltapäivästä liikenneonnettomuus, jossa on mukana useita ajoneuvoja. Poliisi kertoo Twitterissä, että onnettomuudessa on kuollut kolme ihmistä.
Onnettomuudessa oli mukana yhteensä kolme autoa.
Poliisin tilannekeskuksen mukaan tapahtumat saivat alkunsa takaa-ajotilanteesta. Poliisi ajoi autoa takaa, koska se oli saanut ilmoituksen epäillystä rattijuopumuksesta kello 11.58 aikaan.
Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia pyöräteitä pitkin
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Harri Kääpä Itä-Suomen poliisista kertoo, että partio lähti matkaan Mikkelistä. Saavuttuaan Mäntyharjuun poliisi lähti ajamaan takaa henkilöautoa, mutta menetti siihen näköyhteyden.
Taajamassa pyörinyt epäilty näki ilmeisesti poliisi myös, sillä se pyrki pakoon ensin kevyen liikenteen teitä pitkin.
Poliisi menetti näköyhteyden pakenijaan pian tämän jälkeen. Varpasentiellä on "Äikkään suoraksi" nimitetty pitkä suora.
— Varmaan nopeutta on ollut tosi paljon, Kääpä arvioi.
Peräänajetussa autossa oli aikuinen ja teini-ikäinen lapsi
Kun partio seuraavan kerran näki auton, se paloi Varpasentiellä. Lisäksi tiellä oli kaksi muuta autoa.
Poliisia paennut auto törmäsi ensin edellä kulkeneeseen autoon, joka oli myös matkalla Suomenniemen suuntaan.
Siitä auto kimposi edelleen vastaan tulleeseen eli Mäntyharjua kohti ajaneeseen autoon. Vastaan tulleessa autossa kuoli kaksi ihmistä, joiden henkilöllisyydestä ei ole vielä tietoa. Myös epäilty rattijuoppo kuoli.
Käävän mukaan pakenijan auto oli syttynyt ja savusi, kun poliisipartio saapui paikalle. Myös toinen auto oli vaarassa syttyä. Autopalolla ei kuitenkaan ollut osuutta ihmisten kuolemiin, vaan he olivat menettäneet henkensä rajussa törmäyksessä.
Autossa, jonka perään epäilty rattijuoppo ensin ajoi, oli kuljettaja lisäksi teini-ikäinen lapsi. Kuljettaja oli aikuinen. He eivät Käävän mukaan loukkaantuneet vakavasti, ja poliisi on päässyt puhuttamaan heitä onnettomuudesta.
Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuutta.
Takaa-ajo on normaalia poliisitoimintaa
Käävän mukaan takaa-ajoon lähtö oli poliisilta normaalia toimintaa.
— Kun kuljettajan kunto pitää tarkistaa, mutta hän lähtee pakoon, pyritään ajaminen estämään pysäyttämällä.
Kääpä huomauttaa, että onnettomuuden sattuessa poliisi ei enää ollut pakenevan auton perässä, van se oli karistanut poliisit kannoiltaan.
— Näköyhteys oli kadonnut eikä tilanne ollut enää akuutti, mutta auto jatkoi kovaa ajoaan.
Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliiseja. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 12.47.
Varpasentie oli 5,5 tuntia suljettu liikenteeltä. Liikennevirasto tiedotti hieman ennen kello 18.30, että tilanne on ohi.
Uutista päivitetty kello 14.43 ja tutkinnanjohtaja Harri Käävän kertomilla tiedoilla rattijuopon ajelusta kevyen liikenteen väylillä ja onnettomuuden osallisten lukumäärällä kello 17.04. Lisätty kartta kello 15.44. Lisätty tien olevan auki kello 18.52.