Aluehallintovirastoilta avustuksia liikuntapaikkarakentamiseen – Sekä Linnalan että Kostinpuiston lähiliikunta-alueille 90 000 euroa
Avustuksia myönnettiin Imatralle kaikkiaan 210 000 euroa ja koko maakuntaan reilut 400 000.
Aluehallintovirastot kautta maan julkaisivat tiistaina päätöksensä liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksista tälle vuodelle. Koko maahan avustuksia myönnettiin 122:een kohteeseen yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa.