Eksoten alueella varmistui yhteensä kolme koronatartuntaa viikonlopun aikana

Etelä-Karjalassa on varmistunut kolme uutta koronavirustartuntaa. Arkistokuva. Kai Skyttä

Juho Maijala ja STT–STT

Etelä-Karjalassa varmistui kolme koronatartuntaa viikonlopun aikana. Eksoten alueella on nyt todettu yhteensä 110 koronatartuntaa.

Koronavirusepidemia Etelä-Karjalassa on Eksoten mukaan perustasolla. Eksote ei kerro onko potilaita sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sijoitti viikonlopun tartunnoista yhden Lappeenrantaan ja yhden Imatralle. Lappeenrannassa on THL:n mukaan todettu 72 koronatartuntaa ja Imatralla 18. THL:n listoille ei nouse kuntia, joissa tartuntoja on alle viisi.

THL:n tilasto poikkeaa Eksoten luvuista yhdellä: THL:n taulukossa Eksoten alueella on 111 tapausta koko vuodelta.

Suomessa 104 uutta tartuntaa

Suomessa on raportoitu 104 uutta koronavirustartuntaa, THL kertoo. Kahdessa viikossa on raportoitu 3 019 tartuntaa, mikä on 174 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä tartuntoja on nyt raportoitu 19 419.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka