Legendaariset kuppilat: Night Club Bulls oli hetken aikaa Imatran ykkösmesta, mutta Onnelan euron tuopit olivat sille lopulta liikaa  – "Toivon, että meidät muistetaan hyvistä bileistä ja kotikutoisesta yökerhomeiningistä," sanovat Bullsia isännöineet Emilio Urpalainen ja Petri Rantanen

Night Club Bulls polkaistiin pystyyn pienellä rahalla. Baaritiskikin ostettiin käytettynä, ja paljon tehtiin talkoilla. – Ei pudottu hirveän korkealta, kun ei ollut velkapääomaa, Petri Rantanen (kuvassa) kiittelee nykyään. Arkistokuva on Rantasen kotialbumista. Petri Rantasen kotialbumi

Ei kukaan järkevä ihminen perusta yökerhoa sellaiseen paikkaan! Mieluummin vaikka maan alle, mutta ei ikinä kerrostalon kakkoskerrokseen, päivittelevät Petri Rantanen, 55, ja Emilio Urpalainen, 45, tänä päivänä.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Uutisvuoksen sisällöt.

Tilaa 1 kk 1 € Tilaa 5 vko 3 €/vko Olen jo tilaaja