Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Mari Parkkinen olisi aito tulevaisuuden piispa, jollaista nyt kipeästi tarvitaan

Rakastettu piispa emerita Irja Askola on itseoikeutetusti ollut mielessämme kirkkomme sydänten piispa ja sellaisena hän tulee säilymään. Ilmiönä sydänten piispuutta voidaan ajatella myös jatkumona ja perinteenä, jonka säilyäkseen pitää siirtyä sukupolvelta toiselle.

Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen kierros on 25. toukokuuta, ja ehdokkaana on muiden joukossa Imatran kirkkoherra, TT Mari Parkkinen. Hänen meriittinsä piispaksi on kerrottu kattavasti hänen vaalisivuillaan. Tiivistetysti vielä: Mari on ensimmäiseltä ammatiltaan radiotoimittaja ja ammattitaitoinen viestijä. Hänellä on kansainvälistä työ- ja tutkimuskokemusta sekä yli 10 vuoden kokemus kirkon työstä ja hallinnosta. Meillä on ollut aiemmin karismaattisia ja vaikutusvaltaisia piispoja, joilla ei ole ollut lainkaan kokemusta kirkon työstä, vahvoina esimerkkeinä Mikko Juva ja Eero Huovinen.

Marilla on luonnostaan henkilökohtaista karismaa, joka sopii kirkon keulakuvan pirtaan. Hän tekee ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen iloisuudellaan, inhimillisellä lämmöllään ja rakkaudellisuudellaan.

Tähän yhdistyy kyky puhua uskonasioista ihmisille ymmärrettävällä tavalla, suoraan sydämestä sydämeen. Mari perustaa päätöksenteon tutkittuun tietoon. Näin muodostuu kokonaisuus, jota kutsutaan viisaudeksi.

Marin persoona tekee ihmisiin vaikutuksen, joka leviää sosiaalisessa vuorovaikutuksessa moninkertaistuen rakkauden ilmiöksi, joka on kirkon viestinnän sisällöllinen ydin. Marin piispankausi kestäisi ainakin vuoteen 2036, parhaimmillaan jopa vuoteen 2041.

Hän olisi siinäkin mielessä aito tulevaisuuden piispa, jollaista Mikkelin hiippakunta ja kokonaiskirkko juuri nyt kipeästi tarvitsee.

Kirjoittajat ovat piispan pappi- ja maallikkovalitsijoita Etelä-Karjalan rovastikunnassa.