Äänestäminen ei vaikuta vai vaikuttaako? Tähän epäröintiin olen vaalityötä tehdessäni törmännyt liian usein.
Ymmärrän oikein hyvin tuon epäröinnin juurisyyn. Sana "kansanedustaja" on kokenut inflaation vaalipiirissämme ja luottamus poliitikkoihin on sulanut olemattomiin.
Voimmekin hyvin esittää kysymyksen, mitä hyvää nykyiset ja lähiaikojen kansanedustajat ovat tuoneet vaalipiirimme alueelle.
Länsi-Suomen edustajat ovat osoittaneet olevansa kansanedustajia. Sinnehän ne tehtaat, vetyteknologiaa kehittävät yritykset ja työpaikat valuvat.
Kaakkois-Suomen edustajat ovat katsoneet sivusta osaamatta tehdä mitään. He ovat kyllä puhuneet aina vaalien alla vaikka mitä kaunista muun muassa siitä, miten tärkeää alueen elinvoima heille on.
Missä ovat konkreettiset keinot, teot ja näytöt? Niitä ei ole näkynyt moneen vaalikauteen.
Vaalipiirimme kaikki kunnat, Puumalaa lukuun ottamatta, ovat ylivelkaisia. Kaikissa kunnissa on lisäksi korkea työttömyysaste.
Jollei työllistäviä yrityksiä näihin kuntiin saada, työikäinen väestö pakenee sinne, missä töitä on, ja kunnissa alkaa jyrkkä alamäki. Toisen asteen koulutus häviää, ja sittenhän onkin aika valmista.
Hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen kuntien saamat valtionosuudet putoavat murto-osaan aiemmasta. Siksi kunnille on erittäin tärkeää saada työllistäviä yrityksiä, jotka maksavat yhteisöveroja. Mieluummin kymmeniä pysyviä työpaikkoja luovia yrityksiä.
Jollei näin tapahdu, kuntalaisilla on edessään rajusti nouseva tuloveroäyri. Se taas osaltaan kiihdyttää muuttotappiota.
On selvää, että tulevan alueen kansanedustajan on osattava kääntää yritykset sijoittumaan Kaakkois-Suomeen. Kansanedustajan tulee siis olla suoraselkäinen, suorasanainen ja tavoitteellinen alueensa edustaja.
Sana "kansanedustaja" tulee palauttaa sen perinteiseen merkitykseen. Se palauttaa ihmisten uskon äänestämällä vaikuttamiseen.
Tilastot povaavat karua tulevaisuutta kaakkoon. Nyt on viimeinen hetki tarttua työhön kaakon nostamiseksi teknologian "piilaaksoksi".
Ryhtiliikkeen aika on nyt. Kaakkoon on saatava työtä, yrityksiä ja vihreän siirtymän investointeja.
Kirjoittaja on imatralainen Liike Nytin kansanedustajaehdokas.