Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Menestyvät yrittäjät ja yritykset ovat yhteiskuntamme perusta

Tulevien päättäjien tulee tehdä töitä sen eteen, että yksinyrittäjillä, työnantajilla ja muilla yrittäjyyden muodoilla on tilaa toimia ja kasvaa jatkossakin. Tämä on hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi välttämätöntä.

Tarvitsemme yrityksiä innovoimaan uutta toimintaa, vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin sekä kirittämään kilpailua.

Poliittisesta keskustelusta unohdetaan kuitenkin liian usein itsensä työllistävät eli yksinyrittäjät ja mikroyritykset, vaikka 93 prosenttia yrityksistä on alle 10 henkeä työllistäviä. Pelkästään jo yksinyrittäjien määrä on Suomessa noin 200 000, ja määrä on tuplaantunut 2000-luvun aikana.

Talven ja kevään aikana olen tavannut useita yrittäjiä ja käynyt vielä useampia keskusteluja: muutoksia tarvitaan moneen asiaan. Keskusteluissa on tullut esiin, että byrokratian määrä on liiallinen nykyisellään, yrittäjien ja että yritysten verot sekä veroluonteiset maksut ovat korkeat.

Esimerkiksi monelle yksinyrittäjälle merkittävä YEL-uudistus tulee ottaa kokonaisvaltaiseen tarkasteluun tulevalla vaalikaudella. Myös vähäisen liiketoiminnan arvonlisäverovelvollisuuden rajaa tulee nostaa ensi hallituskaudella. Tästä voidaan saada apua kaikkein pienituloisimpien yksinyrittäjien arkeen.

Tulevalla hallituskaudella tulee pitää kiinni siitä, että yrittämisen ja työnteon verotus ei nouse. Verotuksen painopistettä ylipäätään tulee siirtää työstä ja yrittämisestä haittoihin sekä päästöihin. Lisäksi työelämän joustoja ja paikallisen sopimisen mahdollisuutta tulee laajentaa. Paikallinen sopiminen lisää työllisyyttä sekä mahdollistaa perheen ja työelämän paremman yhteensovittamisen.

Meidän täytyy panostaa uudelleenkoulutukseen, jotta kohtaanto-ongelmaa saadaan ratkaisuja. Lisäksi tarvitsemme työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa. Nykyinen työvoimapula on este myös investoinneille.

Muun muassa näitä asioita minä haluan päätöksentekijänä viedä eteenpäin. Itsekin yrittäjänä toimineena haluan olla edistämässä toimenpiteitä, joilla tuetaan yritysten luomaa kestävää kasvua.

Katseet on kohdistettava laajasti koko yrittäjäkenttään eikä mitään yrittäjyydenmuotoa saa jättää huomiotta.

Kirjoittaja on kouvolalainen eduskuntavaaliehdokas (kok.).