Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Peruskorjattiinko Imatran uimahalli niin huonolla betonilla, että se on nyt murenemaan päin?

Imatran uimahalli vihittiin käyttöön 3.4.1966. Ensimmäinen peruskorjaus valmistui 1983, vesiliukumäki rakennettiin 1990.

Seuraava peruskorjaus valmistui syksyllä 2004 maksaen 4,2 miljoonaa euroa. Olin silloin vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtaja (2001–2004).

Hieman harmittaa, että peruskorjattiinko uimahalli niin huonolla betonilla, että se on nyt muka murenemaan päin.

En ole rakennusinsinööri (nykyisin eläkeläinen), siksi emme osanneet vaatia hyvää betonia.

Esityksiäni nykyiseen uimahalliin: katto on kuparista, ja uskoisin, että se ei vuoda. Kaarevat kattopalkit ovat varmaan kunnossa, samoin seinät. Eli ei tarvitse tehdä kuin peruskorjausta sisällä ja mahdollinen siipirakennus.

Allas ja tasausaltaat: onko yhtään kaakelia irti? Voisiko korjata esimerkiksi teräsaltaina ja huolehtia samalla vedeneristyksistä?

Jos pohjan pettämistä joku pelkää, niin on niitä pohjanvahvistuksia tehty kartonkikoneenkin alle. Voisiko alapohjan jättää tyhjäksi, kuten ennen tehtiin talojen alle tuuletusalue? Tehtäisiin kaikki rakennelmat maan päälle, eli pukuhuoneet ja saunat uimahallin jatkeeksi itäpuolelle.

Puhutaan henkilökunnan synergiaedusta, eli kaupungilta vähennetään henkilökuntaa samoin kuin muilta toimijoilta uimahallissa. Eikös kaupungille pitänyt saada lisää työpaikkoja vähentämisen sijaan? Käy kuin koulujen vahtimestarien poistamisessa: ulkoinen toimija käy silloin tällöin.

Koulujen rakentamista perusteltiin Mansikkalaan sillä, että uimahalli ja urheilutalo ovat lähellä. Poukkoileva päätöksenteko on juuri tällaista: Ukonniemi on nyt tärkeämpi.

Jos kylpylään voidaan tehdä uimahalli yhdeksällä miljoonalla, varmaankin myös Mansikkalaan. Ja vanhan korjaus tulee halvemmaksi, vaikka sitä uudistettaisiin uudella tekniikalla.

Maksaako kylpylä myös uimahallin eikä vain allasosaston peruskorjauksen investoinnit pääomavuokrana, jos sinne rakennetaan ? Märät tilat kaupungille, ei kai?

Onko useampi hintajärjestelmä lipuissa mahdollista, koska uimahallissa on käytetty yhteiskunnan rahoitusta (kannattaisi varmaan kysyä lakihenkilöiltä)?

Koulut myytiin ulkopuolisille, nyt ollaan ottamassa osa kylpylästä kaupungille, en ymmärrä.

Ps. Nyt on tullut uusia hyviä valtuutettuja, hehän ajattelevat kuntalaisten parasta.

Kirjoittaja on uimahallin korjausta nykyisellä paikalla toivova eläkeläinen.