Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Liukastumiset voivat olla ikäihmisille kohtalokkaita ja hoitokulut suuria – Tapaturmia kannattaa ehkäistä

Jopa joka kolmas suomalainen liukastuu talven aikana. Yleisimmin kaatumiset sijoittuvat joulu- ja maaliskuun väliseen aikaan.

Pahimmillaan yhden päivän aikana saattaa sattua jopa yli tuhat liukastumistapaturmaa. Vuonna 2021 yleisin työmatkatapaturma oli liukastuminen, kaatuminen tai kompastuminen, joita sattui yli 14 000.

Tapaturmista seuranneet sairauslomat vaihtelivat muutamista päivistä yli kuukauden mittaisiin. Työikäisten lisäksi myös ikäihmisten liukastumisten seuraukset voivat olla kohtalokkaita ja hoitokustannukset kalliita.

Miten sitten ehkäistä liukastumistapaturmia? Keleille emme voi mitään, mutta sääennusteita seuraamalla liukkaita voi ennakoida.

Luistavien tennareiden tai korkokenkien sijasta kannattaa jäisillä keleillä panna jalkaan pitävämmät jalkineet. Hyvillä pitopohja- tai nastakengillä pärjää talvisissa keleissä parhaiten, ja lisäpitoa saa liukuesteistä.

Kun tie on jäinen, matkaan on syytä varata reilummin aikaa ja unohtaa kiiruhtaminen. Tasapainon ja lihaskunnon treenaus pitkin vuotta auttavat pystyssä pysymisessä. Liukastumisia ehkäistään myös tienpitäjän, kuntien ja kiinteistöjen tekemällä kunnossapidolla ja liukkaudentorjunnalla.

Tapaturmapäivää vietetään taas 13. tammikuuta. Lisätietoa kaatumisen ehkäisyyn on saatavissa esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen nettisivuilta.

Alueemme kunnissa on käynnistymässä tai juuri käynnistynyt Pysytään pystyssä -liikuntaryhmät, jotka on suunnattu juuri kaatumisvaarassa oleville kuntalaisille.

Jokaisen kannattaa nyt kurkata kengänpohjiin ja pysyä pystyssä pitävillä kengillä.

Kirjoittajat ovat Liikenneturvan yhteyspäällikkö (Korhonen), Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ehkäisevän päihdetyön asiantuntijoita (Ahtiainen ja Peippo) ja Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hankkeen projektipäällikkö (Hokkanen).