Etelä-Karjala tarvitsee rohkeita avauksia, joiden elinvoimaisuutta on syytä tutkia ennakkoluulottomasti.
Isoa ajattelua edustaa Lappeenrannan kauppatorille kaavailtu monitoimiareena. Jättihanke otti monta askelta eteenpäin keskiviikkona, kun sen edistäjät esittelivät suunnitelmiaan havainnekuvien kera.
Areenahankkeen edistämiseksi perustettu Kisakenttä Oy kertoi suunnitelmistaan uskottavasti ja perusteellisesti. Hanketta ei ole valmisteltu vasemmalla kädellä. Suunnitelmat, laskelmat ja vaikutusarviot olivat monipuolisia. Jopa areenan varjovaikutukset torialueelle oli mallinnettu.
Jo aiemmin kerrottiin, että mukana on 20 paikallista sijoittajaa, myös imatralaisia. Nimilista kertoi, että hankkeen taustalla ovat paikallisesti hyvin tunnetut ja talouselämässä meritoituneet ihmiset.
Hanketta on varjostanut se, että kansalaiskeskustelua on käyty puutteellisin tiedon. Kisakentän tiedotustilaisuudessa keskiviikkona puhunut Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund (kok.) oli selvästi tuohtunut väitteistä, joiden mukaan poliitikot olisivat kuulleet areenan ilosanomaa Lapin kelomökeissä. Tätäkin taustaa vasten oli tärkeää, että suunnitelmat tuotiin vihdoin julkisuuteen arvioitaviksi.
Keskiviikkona kävi ilmi, ettei kysymys ole pelkästään siitä, mihin uusi jäähalli rakennetaan. Mieluummin pitää puhua Lappeenrannan keskusta-alueen jättiprojektista, jossa rakennetaan paljon uutta. Kisakentän toimitusjohtaja Simo Tahvanainen muistutti, että areena-alueen suunnitelmassa kysymys on myös seudun elinvoimasta.
Jos suunnitelmat toteutuvat, Lappeenrannan kauppatorin alueelle rakennetaan uutta yli sadalla miljoonalla eurolla. Kauppatori jää uudistuneena nykyiselle paikalleen, mutta alueen palvelut monipuolistuvat ja ihmisvirrat kasvavat merkittävästi.
Pallo siirtyy nyt Lappeenrannan kaupungille. Kaupunginvaltuusto päättää joulukuussa, lähteekö kaupunki selvittämään Kauppatorin areena -hankkeen toteutusmahdollisuuksia.
Jos Lappeenrannan kaupunki päätyy hyötylaskelmissaan Kisakenttä Oy:n kanssa samansuuntaiseen lopputulokseen, ei päätöksen pitäisi olla vaikea. Elinvoiman kasvattaminen on äärimmäisen tärkeää sumuisten tulevaisuudenkuvien keskellä.