Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Imatrankosken kirkolla on edessään kohtalonvaalit

20. marraskuuta toimitettavissa seurakuntavaaleissa valittava valtuusto päättää todennäköisesti Imatrankosken kirkon kohtalosta.

Kirkko on nyt havaittujen sisäilmaongelmien takia otettu pois käytöstä henkilökunnan työtilana, eikä muutakaan käyttöä haluta sallia. Rakennuksen korjaukseen seurakunnalla ei ole rahaa, mutta siellä kuitenkin pidetään lämpöä yllä.

Kolmen ristin kirkossa on todettu samoja sisäilmaongelmia, mutta rakennuksessa saa silti vierailla rajoitetun ajan. Sama pitäisi sallia myös Imatrankosken kirkolle juuri lyhyitä tilaisuuksia varten.

Arvokkaat urut odottavat siellä kuulijoitaan ja veisaajia. Tuntuu suhteettomalta, että koronapandemian aikana jokainen saa itse päättää oleskelustaan, mutta nyt sieni-itiöiden takia kaikilta evätään pääsy kirkkoon. Pääosin kirkossa kävijät eivät tietääkseni ole huomanneet mitään erityistä.

Mittaustuloksissa on toki jokin normi ylitetty, mutta sen haitallisuutta ei ole arvioitu. Käyttökielto on asetettu mutu-tuntumalla. Kuitenkin kirkossa voitaisiin pitää tilaisuuksia osallistujien omalla vastuulla, kuten koronankin suhteen. Kysymys on halusta.

Imatrallakin yksin elävien määrä kasvaa, ja yksinäisyyden tuomat ongelmat lisääntyvät. Tämä, jos mikä, olisi kirkon työsarkaa.

Nyt seurakunnan järjestämät tilaisuudet ajoittuvat pääosin päiväsaikaan arkiaskareiden lomaan. Sen sijaan ilta on kodin ja läheisyyden aikaa, jolloin yksinäisyyden tunteet hakevat sijaansa, mutta niille on vähän tarjolla. Varsinkaan sellaista, jossa kaikki osallistujat voisivat ilmaista jotain itsestään näin tutustuen toisiinsa eivätkä vain olla ohjelman kohdeyleisönä.

Tilat ovat kuitenkin usein iltaisin kiinni tai varattu muuhun tarkoitukseen. Kirkko olisi kuitenkin tyhjillään tarjolla.

Tulevissa seurakuntavaaleissa äänestetään niistä päättäjistä, joiden käsiin Imatrankosken kirkon kohtalo jää.

Äänestäjän kannattaa kysyä ehdokkaaltaan, miten tämä suhtautuu näihin asioihin. On kysymys seurakuntalaisten omasta tahdosta, ei rahasta tai edustajasta.

Äänestetään ja uskotaan parempaan.

Kirjoittaja on imatralainen Myö Yhes -valitsijayhdistyksen seurakuntavaaliehdokas.