Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Vanhukset ja hoitajat ovat taas pelinappuloina

Radiokanavilla soitettiin 40 vuotta sitten kappaletta, joka kertoi elämästä murheellisten laulujen maassa. Siinä tiivistyy hyvin virheellisten ja väärien valintojen aiheuttama suomalainen epätoivo. Kaikkia vastoinkäymisiä ei aina voi välttää, mutta monet voi.

Hoitoala kärsii erittäin vaikeasta työvoimapulasta. Vanhustenhoidon ongelmat ovat olleet pinnalla jo vuosia. Tilanteeseen on saatu parannusta, kun vanhuspalvelulakiin säädettiin pari vuotta sitten määräykset, jotka ohjaavat hoitoyksikköjen henkilöstömääriä. Nämä määräykset olivat välttämättömiä.

Lain toimeenpano ei tosin ole kaikilta osin onnistunut. Työnantajien on nyt ohjattava hoitajat tekemään hoitotyötä, pois tukipalvelutehtävistä kuten siivouksesta ja pyykkihuollosta.

Tänä kesänä erikoissairaanhoidon päivystykset ovat ruuhkautuneet pahasti. Vanhustenhoidon henkilöstömitoituksia on esitetty yhdeksi ruuhkien aiheuttajaksi.

Todellinen syy on kuitenkin se, että maassamme on aivan liian paljon vanhuksia, jotka joutuvat asumaan kotonaan ilman asianmukaisia palveluja. Monet päivystyksiä ruuhkauttavat vanhukset tarvitsisivat paikan tehostetussa palveluasumisessa tai paljon nykyistä paremmat kotihoidon palvelut.

Kesälomilta palailevat nopeimmat poliitikot ovatkin nyt ehdotelleet päivystysruuhkien ratkaisuksi vanhustenhoidon jo laissa olevien henkilöstömitoituspykälien muuttamista tai lykkäämistä tulevaisuuteen. Se olisi kuin märkä rätti vanhustenhoitoyksiköissä olevien vanhusten ja heidän hoitajiensa silmille. Se aiheuttaisi joukkopakoa hoitajien keskuudessa.

Vanhustenhoito tarvitsee lisää resursseja. Erityisesti niitä tarvitaan vanhusten kotihoidossa sekä tehostetussa palveluasumisessa. Se on ainoa toimiva ratkaisu.

Hoitoalan ongelmat voidaan ratkaista, jos poliittisilla päättäjillä vain on siihen halua. Hoitoalan veto- ja pitovoiman turvaaminen ja palvelujen ruuhkautumisen ratkaiseminen eivät onnistu pelkillä lupauksilla ja korulauseilla.

Eduskuntavaalit ovat ensi keväänä. Vaalikentillä moni ehdokas lupailee taas vanhustenhoidon tilanteen korjaamista. Yleensä vaalilupaukset unohdetaan heti vaalien jälkeen, mutta nyt jotkut poliitikot ovat valmiita rikkomaan ne jo ennen vaaleja ja mitätöimään laissa olevat säädökset henkilöstömitoituksista.

Kirjoittaja on Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja.