Vanhan vitsin mukaan viimeinen sammuttaa valot maaseudulta. Kuluvalla vuosikymmenellä lause on alkanut vastata yhä enemmän todellisuutta.
Suomalaiset yritykset, niin suuret kuin pienetkin, ovat kärsineet koronaepidemiasta, Venäjä-pakotteista, nopeasti kiihtyneestä inflaatiosta ja energian hinnan kallistumisesta. Maaseudulla ja erityisesti Itä-Suomessa päälle kaatuvat lisäksi ikiomat paikalliset ongelmat.
Rajamaakuntien väki vähenee, vanhenee ja köyhtyy. Samaa tekevät myös alueen pienyrittäjät. Itäturismin hyytyminen ehdytti lupaavan rahasuonen, eivätkä vapaa-ajan asukkaat tuo asiakaspulaan kuin hetkellistä helpotusta.
Asian vakavuus selviää yritysten myynti-ilmoituksia tutkimalla. Maakunnan pienyrittäjät ovat laajassa mitassa joutuneet tilanteeseen, jossa yrittämiselle on pakko panna piste.
Hälyttävän monen yrityksen kohdalla kerrotaan, että myynnissä on kannattava yritys, jonka vetäjä on ikääntynyt ja jolle ei löydy jatkajaa omasta lähipiiristä. Jos kauppoja ei synny, edessä on yrityksen alasajo tai vähintään toiminnan merkittävä supistaminen.
Myytävien yritysten kirjo kattaa kaikki toimialat. Koko yhteiskunnan on syytä huolestua, kun rakentamisen, maansiirron ja puunkorjuun kokeneet yrittäjät ovat joukolla lyömässä hanskoja tiskiin.
Ravintoloita, partureita ja erilaisia kioskeja Suomessa toki riittää, mutta oman luottokampaajan tai lähibaarin katoaminen voi olla pienyhteisölle kestämätön menetys. Pahimmassa tapauksessa yhden yrityksen lopettaminen käynnistää maaseutukylässä tai -kunnassa tuhoisan dominoefektin.
Toimintansa lopettavan ravintolan jälkeen lähtee huoltoasema. Asiakasposti muuttaa muualle, tilitoimisto ja autokorjaamo suljetaan. Hierojan ja parturin vuokrat tyhjenneessä liikekiinteistössä käyvät kohtuuttomiksi, ja yrittäjät lähtevät ennen aikojaan eläkkeelle. Ruokakauppakaan ei kannata hiljenneellä kylällä, eikä edes lumenauraajalle riitä töitä talveksi. Viimeinen sammuttaa valot -vitsistä tulee totta.
Puhe rajamaakuntien elinvoimaisuudesta on saanut uutta pontta Suomen Nato-jäsenyyden myötä. Kaikki keinot tilanteen turvaamiseksi on otettava käyttöön, sillä asialla on jo kiire. Vuoden parin päästä meidän on uudesta luotava maa, jos päästämme vanhat rakenteet sortumaan.