Katukanava | Koronakriisi lisäsi lasten ja nuorten ongelmia, aktiiviset toimet ovat nyt tarpeen

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen. Lapsuuden ja nuoruuden olosuhteet luovat pohjan koko elämän hyvinvoinnille, terveydelle ja toimintakyvylle.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluu sekä hyvinvointialueen että kunnan tehtäviin. Hyvinvointialueella on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, silloin kun tehtävä kytkeytyy hyvinvointialueen muihin lakisääteisiin tehtäviin.

Järjestöt ovat tärkeitä hyvinvointialueen ja kunnan kumppaneita. Hyvinvointialueen ja kunnan on varmistettava alueella toimivien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytykset ja vaikutusmahdollisuudet.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi toiminta-avustusten myöntämistä ja tilojen antamista järjestöjen käyttöön.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on Suomessa vahva painotus fyysisen terveyden ja liikunnan edistämiseen. Mielenterveyteen ja psykososiaaliseen hyvinvointiin liittyvät tekijät ovat jääneet vähälle huomiolle.

Koronakriisi on entisestään lisännyt lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteita, kuten yksinäisyyttä ja mielenterveyden ongelmia. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä onkin erityinen huomio kiinnitettävä lasten ja nuorten psykososiaaliseen hyvinvointiin, kuten kiusaamisen ja yksinäisyyden ehkäisemiseen sekä mielenterveyden edistämiseen.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä on huomioitava kaikki lapset ja nuoret. Työn painopisteen täytyy olla eriarvoisuuden kaventamisessa.

Hyvinvointi- ja terveyserot alkavat muodostua jo lapsuuden aikana. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on huomioitava erilaiset lapsi- ja nuorisoryhmät.

Näitä ovat esimerkiksi vammaiset lapset ja nuoret, neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavat lapset ja nuoret, maahanmuuttotaustaiset lapset ja nuoret, kodin ulkopuolelle sijoitettu lapset ja nuoret sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret.

Kirjoittaja on MLL:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja.