Katukanava | Kannabista ei pidä vapauttaa

Keskustelu kannabiksesta kiihtyy Suomessa aina vihreitten puoluekokouksen aikoihin. Niin kävi tänäkin keväänä.

Toukokuun lopulla koolla ollut puoluekokous piti voimassa aiemman linjauksen, jonka mukaan vihreät tavoittelee kannabiksen laillistamista.

Vihreät on ensimmäinen puolue, joka on ottanut ohjelmaansa sallivan huumelinjan. Muissakin puolueissa, myös keskustassa, keskustelua käydään.

Keskustanuoret asettui toukokuussa kannattamaan kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopumista. Nuorisojärjestö haluaa selvittää myös kannabiksen laillistamisen hyötyjä ja haittoja.

Nuorisojärjestöäkin reippaammin on kannabiksen puolesta keskustassa puhunut kansanedustaja Mikko Kärnä, joka on vaatinut kannabiksen välitöntä laillistamista. Hän uskoo, että kannabiksen viljelystä olisi merkittäväksi tulonlähteeksi maataloudelle.

Minä en kannata kannabiksen enkä muidenkaan huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista, saati niiden laillistamista. En usko, että saatavuuden lisääminen vähentää huumeiden haittoja.

Todennäköisesti saatavuuden lisääntyminen lisäisi käyttäjien ja kokeilijoiden määrää, ja kulutuksen lisääntyminen lisäisi haittoja. Nuorille ei pidä antaa merkkejä siitä, että laittomat huumeet ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä.

Pidän Suomen huumausainepolitiikan linjauksia suhteellisen onnistuneina. Silti politiikan sisällöstä on välttämätöntä käydä keskustelua.

Huumeidenkäytön ja siitä aiheutuvien haittojen vähentämisessä ovat keskeisessä asemassa myös ennaltaehkäisevä työ, valistus ja varhainen puuttuminen. Työ niiden vahvistamiseksi on erittäin tärkeää.

Myös päättäjien parissa nykyisellä huumepolitiikalla on laaja tuki. Toukokuussa eduskunnassa käydyssä äänestyksessä kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi hylättiin selvin numeroin.

Kirjoittaja on mikkeliläinen aluevaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (kesk.).

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka