Hoitajapula näkyy koko sote-sektorilla ja varhaiskasvatuksessa. Se vaikuttaa esimerkiksi mahdollisuuksiin hoitaa koronapotilaita vanhustenhoidossa ja järjestää laajoja koronarokotuksia. Huoltovarmuus ei tällä hetkellä ole sellainen, että voimme selvitä hyvin kriisiajoista. Tästä huolimatta hoitajapulaa ei olla valmiita ratkaisemaan eikä korjaamaan alan suurinta ongelmaa eli palkkausta. Sote-sektorin ja varhaiskasvatuksen palveluja ei haluta turvata varmistamalla, että työntekijöitä on tulevaisuudessa riittävästi. Onko unohdettu, että työntekijät tuottavat nämä palvelut ja ilman heitä se ei onnistu. Missä on päättäjien kriisitietoisuus?
Poliittiset päättäjät joutuvat jatkuvasti tekemään valintoja, joista useimmat onneksi johtavat maamme ja kansalaistemme parhaaksi ja vahvistavat hyvinvointivaltiotamme. Valitettavasti samaa ei voida sanoa kaikista ratkaisuista. Sosiaali- ja terveydenhuolto sekä varhaiskasvatus ovat keskeisimpiä elementtejä hyvinvointiyhteiskunnan menestymisen kannalta. Jos nämä palvelut vaarantuvat ja rapautuvat, vaarantuu yhteiskunnassa kaikki muukin toiminta.
Juhlapuheissa muistetaan usein hoitajat ja heidän maamme huoltovarmuutta edistävä asema. Puheet eivät valitettavasti tuota konkreettisia tekoja. Rapautuneiden sote-palvelujen jälleenrakentaminen on kallista ja vaikeaa. Hyvinvointipalveluja rapautetaan tietoisesti, kun hoitoalan pito- ja vetovoimaongelmaa ei ratkaista.
Olemme Suomessa valintatilanteessa, jossa oikean väylän löytämiseen on vielä mahdollisuus. Sote-uudistus on vuosikymmenien yrittämisen jälkeen kasassa ja hyvinvointialueet lähtökuopissaan. Samaan aikaan sote- ja varhaiskasvatusalan ammattilaisista on huutava pula. Alan työolosuhteet ovat todella haastavat ja koulutusten vetovoima voimakkaassa laskusuunnassa.
Kaikki poliittiset päättäjät eivät ole tiedostaneet koulutetun ja sitoutuneen henkilöstön merkitystä sote- ja varhaiskasvatussektoreiden toiminnassa. Jos henkilöstöä ei ole ja sitä ei alalle saada houkuteltua, järkevä ja vastuuntuntoinen päättäjä pyrkii ratkaisuillaan tekemään kaikkensa tilanteen parantamiseksi. Virheratkaisuista ja väärän tien valitsemisesta tulee maallemme sellainen lasku, joka pistää koko hyvinvointiyhteiskuntamme polvilleen. Odottelu ja asioiden lykkääminen vain kasvattavat virhevalintojen hintaa. Jo syntyneiden vahinkojen korjaaminen ei välttämättä myöhemmin enää onnistu suurillakaan ponnisteluilla. Nyt vaaditaan poliitikoilta selkärankaa ja tekoja juhlapuheiden sijaan.
Kirjoittaja on Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja.