Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Vielä ei ole aika luopua maskeista kokonaan

Etelä-Karjalan koronanyrkki päätti tiistaina poistaa maakunnasta yleisen maskisuosituksen.

Yli kahden vuoden jälkeen koronaväsymys vaivaa jo valtaosaa, ja moni tervehtii maskisuosituksen höllennyksiä iloiten. Arkihavaintojen perusteella hyvin monet riisuivat maskin riemuiten oitis. Toisia maskista luopuminen kuitenkin myös pelottaa.

Koronanyrkki poisti yleisen maskisuosituksen Etelä-Karjalasta ennen kaikkea siksi, että niin on tehty muuallakin valtakunnassa. Samalla tilannekuvaryhmä totesi, ettei koronaa suinkaan ole vielä voitettu, vaikka merkkejä viruksen vähenemisestä onkin jo nähtävissä. Sairaalassa potilaita on yhä poikkeuksellisen paljon. Etätyö- ja etäkokoussuositusta Etelä-Karjalassa jatkettiin toukokuun puoliväliin asti.

Tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula korosti, että maskien aika ei ole kokonaan ohi. Etenkin riskiryhmäläisille sekä ikäihmisten kanssa tekemisissä oleville niiden käyttöä suositellaan edelleen. Oireisena liikkuessa tai koronalle altistuneena maskia on yhä käytettävä julkisissa tiloissa, kuten myös terveydenhoidossa asioidessa.

Karhula korosti, että maskia voi edelleen käyttää oman harkintansa mukaan muutenkin esimerkiksi sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Vastuu jää nyt jokaisen itsensä harkittavaksi.

Suomen valitsema linja suojata koronalta vanhukset ja muut heikoimmat on inhimillinen ja arvostettava. Suomalaisten suuri enemmistö kannatti omien oikeuksiensa rajoittamista yhteisen hyvän nimissä ensimmäisenä koronakeväänä. Tämä todisti todeksi yleisen uskomuksen, että suomalaiset ovat auktoriteetti- ja sääntöuskovaisia. Se on katsottava hyveeksi ja epäitsekkyydeksi tilanteessa, jossa uusi ja arvaamaton pandemia jylläsi.

Maskilla suojattiin ensivaiheessa ennen kaikkea muita, nyt yleisen suosituksen poistuessa maskin käyttöä jatkavat haluavat suojata itseään ja riskiryhmiin kuuluvia läheisiään.

THL:n johtajan Mika Salmisen toiveeseen on hyvä yhtyä: maskisuosituksen poistuessa on kunnioitettava jokaisen omaa ratkaisua. Maskeista luopuvia ei voi leimata välinpitämättömiksi, kuten ei maskien käyttäjiäkään ylivarovaisiksi. Työpaikoilla ja muissa porukoissa asiasta kannattaa käydä kaikkia kunnioittavaa keskustelua.

Hienotunteisuus toisia kohtaan on toivottavasti koronaoppi, joka tuli jäädäkseen.