Muutin takaisin Imatralle noin 12 vuotta sitten. Silloin tämä oli vireä ja iloinen karjalaiskaupunki, jossa oli hyvä tekemisen meininki yli puoluerajojen.
Pari vuotta sitä iloa kesti. Sitten jotain tapahtui, ja meno lähti kovaa vauhtia alaspäin. Toki muutamat viime vuodet ovat olleet haastavia, mutta samaa se on ollut koko maailmassa.
Tilanne ei voi olla yksistään syy siihen, miksi täällä katukuvassa näkyy paljon välinpitämättömyyttä, sotkua ja kuntalaisten pahoinvointia. Iloista karjalaiskaupunkia ei tahdo sieltä seasta enää löytää.
Näin maallikkona tuntuu, että päättäjillä menee nyt turhaa energiaa, aikaa ja rahaa kaikenlaiseen kikkailuun, vääntämiseen ja eripuraan. Imatran kaupungin 2020 toimintakertomuksen mukaan Imatralle tarvittaisiin vuosittain 200–300 henkilön muuttovoitto.
Tämän eteen on nyt yritetty vääntää rantatontteja ja työpaikkoja, esimerkiksi Mioni-puiston muodossa. Melko suuriakin taloudellisia investointeja asian eteen on tehty, mutta ainakaan vielä ei näy hurjaa muuttoautojen ruuhkaa Imatran suuntaan.
Samaan aikaan kuntalaiset voivat koko ajan huonommin. Itse ajattelen, että nyt olisi jo todella kova kiire pistää kuntalaisten perusasioita kuntoon, aina katukuvan siisteydestä nuorison hyvinvointiin.
Näillä toimenpiteillä loisimme kaupunkiin viihtyisyyttä ja kuntalaisten hyvinvointi sekä kaupungin vetovoimakin paranisi.
Tehtäisiin tästä taas se iloinen karjalaiskaupunki, jossa on ihmisen hyvä olla ja asua. Tähän toki tarvittaisiin esimerkkiä kunnan johdolta.
Olisi unelmatilanne, kun tämmöisen pienen kunnan johto ja päättäjät olisivat ihmisiä, joille Imatran ja sen asukkaiden hyvinvointi olisi sydämen asia. Siellä tehtäisiin tätä työtä myös sydämellä, ei pelkästään eurojen kuvat silmissä.
Ja mitä tulee työpaikkoihin, itsekin käyn Lappeenrannassa töissä. Työmatkaan menee vähemmän aikaa kuin Helsingissä meni kodin ja työpaikan välillä liikkuessa.
Ei tehdä näistä asioista ongelmia. Aina löytyy ratkaisuja, jos vain tahtoa riittää.
Piia Kinnunen
Imatra