Paikallispuolustusharjoitus Etelä-Karjala 22 päättyi viime viikonloppuna.
Harjoitus kokosi yhteensä noin 2 400 henkilöä puolustusvoimista ja maakunnan eri viranomaisista yhteen harjoittelemaan sujuvaa yhteistyötä poikkeusoloissa. Harjoituksen aikataulu oli päätetty jo kaksi vuotta sitten, joten Ukrainan sotatilanteeseen sillä ei suoraa linkkiä ollut. Siitä huolimatta Ukraina oli monien mielissä, vaikka ei läsnä olutkaan.
Ukrainan tilanne loi harjoitukselle oman arvonsa. Ja hyvä niin. Yhteiskunnan pitää varautua erilaisiin kriiseihin, ja kansalaisten on hyvä havaita, että turvallisuudesta myös huolehditaan. Näkyvä harjoittelu rauhoittaa ja luo parhaimmillaan turvallisuudentunnetta kansalaisille.
Ja harjoituksille on todella tarvetta ilman sotien kaltaisia kriisejäkin. Etelä-Karjalassa on omat kiistattomat turvallisuusriskinsä, jotka voivat pahimmillaan johtaa suuronnettomuuksiin.
Paikallispuolustusharjoituksessa eteen tuli kuvitteellinen tilanne, jossa syövyttävää ammoniakkia kuljettaneen junan yksi säiliövaunu vuoti. Vastaavaa voisi tapahtua todellisuudessakin, sillä maakunnan halki Imatran ja Vainikkalan kautta kulkee kiskoilla miljoonia tonneja kemikaaleja.
Suuronnettomuuden riskejä on myös lentoliikenteessä. Samoin Saimaan kanavalla ja Saimaalla kulkee paljon rahtia ja henkilöliikennettä. Alueen suurteollisuuteen liittyy ympäristöriskejä.
Suomen pitkä maaraja Venäjän kanssa on oma lukunsa. Esimerkiksi sodat voivat aiheuttaa mittavaa pakolaisten virtaa rajalla.
Koska riskit ovat ilmeisiä, niitä varten on hyvä harjoitella. Sujuva viranomaisyhteistyö on tärkeää, jos jotain odottamatonta tapahtuu. On hyvä huomata, että yhteistyö ei rajoitu vain yhteen kansalaisten nähtävillä olevaan harjoitusviikkoon. Etelä-Karjalan paikallispuolustusharjoitusta suunniteltiin puoli vuotta etukäteen.
Suunnitteluvaihe on vähintään yhtä tärkeä kuin harjoittelu. Harjoitukset paljastavat suunnitelmien aukot, ja näin niihin voidaan puuttua.
harri.manskinen@kaakonviestinta.fi