Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Länsi on tappiolla informaatiosodassa Venäjän kanssa – Putinin pitkän pöydän ääressä keskustelukumppanit vaihtuvat

Moskovan Kremlin pitkät pöydät ovat tulleet tutuiksi viime viikkojen uutiskuvista. Toisessa päässä pöytää istuu Venäjän presidentti Vladimir Putin. Toisessa päässä keskustelukumppanit vaihtuvat. Asetelma on Venäjälle mieleinen. Kun on useita keskustelukumppaneita, voi joltain saada tyydyttäviä vastauksia.

Venäjän lopullisia aikeita Ukrainan suhteen ovat yrittäneet tulkita asiantuntijat ympäri maailman. Analyyseissä ei ole päästy maaliin. Venäjän iso hyökkäys Ukrainaan on edelleen mahdollinen. Toinen ääripään mahdollisuus on se, että syntyy diplomaattinen ratkaisu, eikä yhtään laukausta ammuta. Tähän väliin jää paljon vaihtoehtoja. Yksi niistä on, että jännitteet Venäjän ja Ukrainan välisellä rajalla jatkuvat pitkään.

Venäjä järjestää lauantaina ydinasejoukkojen sotaharjoituksen. Tällainen harjoitus järjestetään vuosittain, mutta näin jännitteisessä tilanteessa harjoitus saa aiempaa isomman huomioarvon.

Tämä kaikki sopii Venäjälle. Se on ottanut ylivallan informaatiosodassa lännen kanssa. Putin juoksuttaa luonaan lännen johtajia. Välillä Venäjän presidentti tarinoi puhelimessa eri maiden presidenttien kanssa. Putin hykertelee tyytyväisenä. Venäjä on tullut suurvaltapolitiikan keskeisimmäksi peluriksi.

Vaikka Putin dominoikin keskusteluja, pitää katsoa myös pidemmälle. Ukrainan kriisi on juuri nyt, mutta se tuskin jää viimeiseksi. Siksi länsimaiden pitää luoda mahdollisimman selkeä ja tarvittaessa kova Venäjä-politiikka.

Venäjän rajanaapureissa, myös Suomessa, viime kuukaudet ovat viimeistään pakottaneet pohtimaan turvallisuuspolitiikkaa uudesta näkökulmasta. Ovat Suomen ratkaisut lopulta mitä tahansa, niiden motiiveina eivät ole muutokset Suomen rajojen sisällä. Uuteen tarkasteluun pakottaa aggressiivisuuttaan koko ajan kasvattava Venäjä.

Maailman johtavat virologit ovat kehottaneet ihmisiä oppimaan elämistä koronan kanssa. Sama taitaa päteä Venäjään. On löydettävä tavat toimia tämän päivän Venäjän kanssa. Ne saattavat olla erilaiset kuin takavuosina.

pekka.lakka@kaakonviestinta.fi